Paikallisuutiset

"Syki syki elämän virta" – Sydänyhdistys juhli tasavuosia: Pietarsaaressa noin puolet jäsenpotentiaalista kuuluu yhdistykseen

Pietarsaaren suurin suomenkielinen järjestö, Sydänyhdistys, rekisteröitiin 15. huhtikuuta 1980. Tänä vuonna järjestö täyttää 40 vuotta.

Juhlat järjestettiin sunnuntaina lukiolla hengityssuojaimin ja turvavälein varustautuneena. Tilaisuus alkoi kakkukahvilla Folk is happening -orkesterin soittaessa Heikki Nikulan johdolla.

– Onni on kuin kakkuresepti, kun hyvät aineet yhdistetään, saadaan makoisa kakku, puheenjohtajaMaila Hägglund runoilee.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Suomi on maailman onnellisimpia maita ja yksi onnen perustekijöistä on yhdessäolo, Hägglund summaa sydänyhdistyksen filosofiaa.

Sydänyhdistyksen 40-vuotisen merkkipäivän juhlapuhujana oli Suomen sydänliiton talousjohtajaVille Salo. Hän vastaa liiton taloudesta, mutta siinä sivussa tulee tarkasteltua maailman ja järjestökentän menoa.

Salo osaa yhdistää tiedot siten, että niistä on paikallisyhdistyksille apua. Yhdistämällä THL:n, Kelan ja Tilastokeskuksen aineistoa Sydänliiton lukuihin, hän on huomannut, että potentiaalista kohderyhmää on noin puoli miljoonaa, mutta silti sydänliiton jäsenistön määrä pienenee.

– Kaikki järjestöt ovat samojen haasteiden edessä: koko Euroopan väestö ikääntyy. Ihmiset muuttavat kaupunkeihin. Tiedon luonne on muuttunut. Enää ei tarvitse kuulua järjestöön, saadakseen tietoa, vaan sitä on tarjolla parin klikkauksen takana. Nuoret eivät halua kuulua järjestöihin. Ja sydänyhdistysten erityisenä haasteena on jäsenistön ikääntyminen, Salo kertoo.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Aikaisemmin myös työikäinen väestö kärsi sydänsairauksista, joten täytyy todeta, että hyvää kehitystä on se, että sydänsairauksiin sairastutaan yhä vanhempana, tyypillisesti vasta eläkeiässä. Mutta edelleen fakta on se, että Suomessa yleisin kuolinsyy on sydän- ja verisuonisairaudet, Salo analysoi.

Pietarsaaressa tehdään kuitenkin erittäin vaikuttavaa työtä. Pietarsaaressa 53 prosenttia jäsenpotentiaalista kuuluu sydänyhdistykseen. Suomenkielisellä yhdistyksellä on 550 maksavaa jäsentä ja saman verran jäsenistöä löytyy ruotsinkielisestä yhdistyksestä.

– Voi olla, että jäsenistön määrä putoaa tulevaisuudessa, mutta toimintaan kannattaa kuitenkin panostaa, Salo kannustaa. – Kyselytutkimuksen mukaan ne, jotka ovat osallistuneet yhdistyksen toimintaan, ovat todella tyytyväisiä. Ja aina kun ihmiset ovat tyytyväisiä, on pieni mahdollisuus, että mukaan toimintaan tarttuu uusia aktiiveja.

– Näyttää siltä, että kaupungeissa teematapahtumat ovat ne, joilla on tilastollisesti merkittävä yhteys jäsenkasvuun suhteessa alueen jäsenpotentiaaliin. Maaseudulla retket, juhlat ja illanvietot ovat tärkeitä ja niiden määrällä on tilastollinen yhteys uusien jäsenten määrään, Ville Salo kertaa selvityksen tuloksia.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Sydänyhdistyksen suurimpia yhteistyökumppaneita ovat seurakunta ja työväenopisto. Työväenopiston rehtori Päivi Rosnell pitää Sydänyhdistyksen ja kansalaisopiston yhteistyötä tärkeänä. Muun muassa yhteislaulut ovat tärkeiksi koettua toimintaa.

– Tutkimuksien mukaan myös käsityöt parantavat terveyttä. Käsitöiden tekeminen nimittäin laskee sykettä, Rosnell kertoo.

Sydänyhdistys alkoi tehdä yhteistyötä seurakunnan kanssa 1990-luvulla entisen kirkkoherran Heikki Peltolan kanssa. Esimerkiksi tapaamiset Merilässä ja seurakuntakodilla ovat olleet tärkeitä.

– Eräs hauska esimerkki toiminnasta on äitienpäivän lounas Merilässä, kun yhdistyksen miehet tekevät kaikki valmistelut, nykyinen kirkkoherraLotta Endtbacka kertoo.

Järviseudun sydänyhdistyksen puheenjohtajaLeena Uusitalo oli tullut juhlistamaan 40-vuotiasta sisaryhdistystä. Hän kommentoi juhlapuhetta ja järjestöjen haasteita:

– Oli hauska kuulla, että tilastojen mukana tuli myös hyviä uutisia, paikallisyhdistyksissä tehdään työtä, joka koetaan tärkeäksi.

Sydänyhdistyksen toiminnan ytimeen kuuluu kahdenlaista työtä. Toisaalta ennaltaehkäisevää toimintaa, johon kuuluu kunnon ylläpitäminen ja terveydestä tiedottaminen.

– Aina meidän luennoille tulee joku, joka jo ovella tokaisee, ettei itse ole potilas, mutta on kiinnostunut aiheesta. Ja toivottavasti tieto ja hyvät käytännön leviävät jäsenistön ulkopuolelle, puheenjohtaja Hägglund toteaa.

Toisaalta sydänyhdistyksellä on vertaistukitoimintaa. Kun lääkärit ovat tehneet työnsä, tarvitaan sydänyhdistystä.

– Yhdistyksen toiminnan piiriin kuuluvat myös lapset ja lapsenlapset, joiden vanhemmat ja isovanhemmat ovat sairastuneet, Hägglund miettii. Korona on tehnyt pahaa jälkeä, kun ihmiset ovat joutuneet eristäytymään.

– Menkää lastenlasten kanssa vaikka Haminan metsään, Hägglund kehottaa aktiivisuuteen. Myös lapsille on tärkeää tavata isovanhempiaan.

Pietarsaaren Sydänyhdistys ry 40 vuotta

Kunniamerkkien saajat: Helena Hakala, Sauli Honkala, Eero Kangas, Antti Kujala, Raija Uusitalo, Teuvo Uusitalo.

Kunniajäseniksi kutsuttiin: Sirkka-Liisa Koskela, Hely Moilanen, Eero Verkkapuro, Liisa Hietamäki ja Pentti Övermark, jotka itse kukin ovat olleet jäseniä jo yhdistyksen perustamisesta asti.

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä