Paikallisuutiset
Sursikin koulun koronatartunnasta sata altistunutta – Pietarsaaren seudulla kaksi uutta koronatapausta, jotka eivät liity koulun tartuntaan
Pedersöreläisessä Sursikin koulussa olleella henkilöllä todettiin koronavirustartunta, josta kerrottiin keskiviikkona. Pietarsaaren sosiaali- ja terveysvirastosta ei kerrota onko tartunta ollut koulun oppilaalla, henkilökunnan jäsenellä vai muulla koulussa 5.–9. lokakuuta olleella henkilöllä.
– Tartunnalle on altistunut noin sata henkilöä. Uusia tartuntoja ei ole tullut ilmi, kertoo tartuntataudeista vastaava lääkäriJohanna Gripenberg.
Sursikin yläkoulussa on noin 500 oppilasta.
Gripenbergin mukaan kaikkia altistuneita ei automaattisesti testata, vaan lievistäkin hengitystieinfektion oireista kärsiviä kehotetaan ottamaan yhteyttä Malmin puhelinneuvonnan numeroon 06 786 1333.
Sursikin koulun oppilaat ovat syyslomalla tällä hetkellä koko viikon. Koulu palaa näillä näkymin normaaliin lähiopetukseen maanantaina 19. lokakuuta.
Pietarsaaren sote-alueella on torstaina iltapäivällä tullut ilmi kaksi uutta koronavirustartuntaa. Nämä tartunnat eivät liity Sursikin koulun tartuntatapaukseen, Gripenberg sanoo.
– Toisen tapauksen tartuntaketju on selvillä ja toista selvitetään.
Pietarsaaren sosiaali- ja terveysviraston alueeseen kuuluvat Pietarsaari, Luoto, Pedersöre ja Uusikaarlepyy. Sote-virasto kuuluu Vaasan sairaanhoitopiiriin.