Paikallisuutiset
Skata kisaa jälleen Vuoden kaupunginosan tittelistä – kanssakilpailijoita on 120 ympäri Suomen
Pietarsaaren Skata on jälleen ehdolla Vuoden kaupunginosaksi. Suomen Kotiseutuliiton kilpailuun ilmoitettiin tänä vuonna 121:tä kaupunginosaa 25:stä eri kaupungista.
Kisaan pääsee mukaan sangen pienillä "äänimäärillä", sillä Skataa ehdotti kaksi henkilöä. Valtaosa kisaajista sai taakseen yhden ehdottajan.
Kaikkein innokkaimpia olivat Vantaan korsolaiset, joita löytyi omien kotikulmiensa taakse 24 henkilön verran.
Kokkolan Koivuhaka ja Ykspihlaja saivat molemmat yhden ehdotuksen. Vaasassa miellytti Palosaari kolmen ehdotuksen verran.
Skata oli mukana myös viimevuotisessa kilpailussa. Tuolloin voittajaksi seuloutui Oulun Tuira.
Kotiseutuliiton nimeämä raati valitsee Vuoden kaupunginosan ehdotettujen joukosta, ja voittaja julkistetaan Flooran päivänä 13. toukokuuta.
– Kilpailuun tuleva ehdotusten suuri määrä kertoo asukkaiden arvostavan kaupunginosatoimijoiden työtä. Ehdotuksia tulee kattavasti eri puolilta maata sekä suurista että pienistä kaupungeista, valintaraadin puheenjohtajaTuula Salo iloitsee.
Kilpailussa haetaan erityisesti sellaista kaupunginosaa, jossa ihmiset, yhdistykset ja muut toimijat ovat yhdessä aktiivisia ja jossa on hyvä asua. Hyvässä kaupunginosassa toiminta on monipuolista ja kaikille avointa.
Tänä vuonna valinnassa korostuvat yhdessä tekeminen ja kaikkien ottaminen mukaan toimintaan.
Haussa kysyttiin muun muassa, miten yhdessä tekemisen meininki näkyy kaupunginosassa ja pääsevätkö kaikki halutessaan mukaan toimintaan.