Paikallisuutiset

Skata-aiheinen soolobiisi Kari Ilmoselta - matalassa urassa hissun kissun eteenpäin

Jeppis-folkrockin ikoni St. Petersaaren kerrotaan jääneen eläkkeelle. 1970-luvun lopulla perustetun yhtyeen laulaja ja lauluntekijä Kari Ilmonen sen sijaan jatkaa soolouraansa.

Tamperelainen levy-yhtiö Rocket Records julkaisi digitaalikanavilla vuonna 2022 Ilmosen kaksi singleä, Luonnonvaloa ja Erotessa.

Perjantaina 26. toukokuuta Ilmoselta julkaistiin digitaalisingle Kesä 66 ja seuraava single Murheinen lokki on tulossa eetteriin 8. syyskuuta.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Sooloura on vähän mahtipontisesti sanottu, mutta sanottakoon ei syväksi vaan matalaksi uraksi, artisti naurahtaa.

Uran jatkuvuus on kiinni tietysti julkaisijasta, uusien biisien syntymisestä sekä omasta ja tuttujen muusikoiden motivaatiosta ja kiireistä.

Kari Ilmonen voisi kuvitella päivittävänsä muutaman historiallisen St. Petersaari -biisin tanakampaan ja rämisevämpään muotoon. Kuva: Kristian Sundqvist

Nämä folkrock-balladit on tehty yhteistyössä Pietarsaari-Kokkola-Tampere-akselilla.

Kesä 66 -kappaleessa musisoivat Ilmosen lisäksi basisti Hannu Pirttimaa ja rumpali Tumba Lindström Pietarsaaresta, huilisti Eija Nygård Kokkolasta sekä kitaristi ja moni-instrumentalisti Simo Pirttimaa Tampereelta.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Balladin on säveltänyt ja sanoittanut Kari Ilmonen ja sovituksesta ovat vastanneet Simo Pirttimaa ja Eija Nygård.

Jos matala ura jatkuu, Ilmosta kiehtoo mahdollisuus tehdä aikahyppy muinaisuuteen. 40 vuoden takaiselta St. Petersaaren Miehen tie -albumilta hän lainaisi paria kappaletta, jotka yhteistyössä Simo Pirttimaan kanssa sovitettaisiin uuteen kuosiin.

Kuluneet vuodet olisivat päivittäneet biisejä tukevampaan formaattiin.

– Biitin pitää olla vahva ja tiukka, alkuperäisissähän ei ollut esimerkiksi rumpuja ollenkaan. Ja vaikutteita indie-meiningistä, jota olen viime aikoina kiinnostunut kuuntelemaan, sekä stemmoja lauluihin, Kari Ilmonen listaa tuoreemman twistin elementtejä.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Keikkakokoonpanoksi hän ei usko studioyhtyeensä taipuvan, hoppua ja yhteensovittamista on liikaa.

Sen sijaan hän harjoittelee huilisti Eija Nygårdin kanssa duona kymmenkuntaa kappaletta.

– Varmuuden vuoksi, josko esiintyisimme duona, akustisvoittoisesti ja balladipohjalta. Valmistaudumme sellaiseen mahdollisuuteen.

Uunituore Kesä 66 johdattaa Ilmosen itsensä vanhan valokuvan kautta syvälle lapsuuteen. 1960-luvulla Pietarsaaren historiallisella puutaloalueella Skatassa asui lähinnä ympäröivältä maaseudulta lähtöisin olleita duunariperheitä, joiden lapset kerääntyivät vapaa-aikoina leikkimään pihoille ja kaduille.

Laulu kertoo Ilmosen kotipihan tunnelmista, joita nostalgiset muistikuvat riimittävät.

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä