Paikallisuutiset
SEY Pietarsaari saa vuodessa kymmeniä puheluita koskien kissojen kaltoinkohtelua – ”Pohjanmaa on vahvasti edustettuna kissavihassa”
SEY Pietarsaaren puheenjohtaja ja eläinsuojeluneuvoja Teija Löfholm muistuttaa, ettei kissaa tulisi pitää ulkona vapaana.
Keskiviikkoiltana erään pietarsaarelaisen kissanomistajan lemmikki palasi karkumatkalta kotiin arkana ja ärtyneenä. Normaalisti kovin kiltti, rapsutuksista ja harjauksesta pitänyt kissa antoi nyt hädin tuskin koskea. Kissa oli ollut karkuteillä kaksi päivää.
– Hän ei ollut koskaan niin pitkään poissa, omistaja kertoo. Omistaja tahtoo pysytellä nimettömänä, mutta toimituksella on hänen henkilöllisyytensä tiedossa.
Pian syy kissan omituiselle käytökselle selvisi: sen kyljestä löytyi noin neljän senttimetrin mittainen, syvä haava.
Omistaja päätti ottaa yhteyttä eläinlääkäriin. Kahdeksaan eri numeroon soitettuaan hän lopulta sai ajan seuraavalle päivälle kello 13.15. Lääkärillä kissa rauhoitettiin, ja vasta silloin sitä oli mahdollista tutkia paremmin. Eläimen vammojen määrä ja vakavuus paljastui vasta tässä yhteydessä.
Kissan kyljessä ollut haava oli odotettua syvempi. Lisäksi kissan vatsasta oli irronnut nahkaa laajalta alueelta. Eläinlääkäri pohti, oliko kissaa ehkä ammuttu – tosin haavan ulkonäkö poikkesi hieman tyypillisestä ampumahaavasta.
Oli joka tapauksessa selvää, että vammat olivat ihmisen aiheuttamia.
Omistaja arvelee, että kissaa oli mahdollisesti ruiskutettu painepesurilla. Myös eläinlääkäri oli pitänyt tätä mahdollisena.
Kissa päätettiin lopettaa, sillä sen kivut olivat ilmeisen kovat ja selviytymismahdollisuudet erittäin pienet.
SEY Pietarsaari ry:n puheenjohtaja sekä eläinsuojeluneuvoja Teija Löfholm kertoo, että yhdistys saa pelkästään Pietarsaaren seudulta kymmeniä puheluita vuodessa koskien kissojen vahingoittamista tai laiminlyöntiä. Jokainen tällainen tapaus on liikaa.
– Pohjanmaa on valitettavasti vahvasti edustettuna kissavihassa, Löfholm sanoo.
Hän arvelee asenteen johtuvan ainakin osittain eläinkasvatuksen, kuten turkistarhojen ja navettojen runsaudesta seudulla. Kissapopulaation kasvaminen alueilla aiheuttaa oman vaivansa.
– Toki ihmiset eivät saa missään nimessä vahingoittaa eläimiä.
Löfholm kuitenkin muistuttaa, että kissan paikka ei ole ulkona vapaana. Vapaana liikkuvalle kissalle suurin vaara on Löfholmin mukaan liikenne, jonka jälkeen listalla ovat ihmiset sekä toiset eläimet. Lisäksi erilaiset myrkyt ja lukitut tilat voivat koitua kissan kohtaloksi.
– Se on tietoinen riski, jonka omistaja ottaa.
Lainsäädäntö sallii kissan pitämisen vapaana, kunhan se ei pääse tietyille alueille, kuten julkisille uimarannoille, kuntopoluille tai lasten leikkikentille. Mikäli omistaja ei kulje yhdessä kissansa kanssa, kissan pääsyä edellä mainituille alueille on käytännössä mahdotonta estää.
Lisäksi eläinsuojelulaki velvoittaa, että eläimen kunto on tarkastettava vähintään kerran päivässä. Jos eläin on omilla teillään vaikka viikon, lakia rikotaan. Toki vahinkoja sattuu, ja erityisesti kissat ovat taitavia livahtamaan ulos esimerkiksi pienestä ovenraosta.
– Vähän ehkä ylivarovainenkin pitää sitten olla, Löfholm pohtii.
Aktiviteetin puute ei Löfholmin mukaan saisi olla syynä kissojen vapaana pitämiseen. Hän muistuttaa, että itsenäisen ja laiskan kissan stereotypiasta huolimatta kissa tarvitsee leikitystä yhtä lailla kuin koiratkin.
Aktiviteetin tarjoamisen lisäksi jokaisen lemmikinomistajan tulisi varautua yllättäviin eläinlääkärikuluihin. Löfholm on huolissaan ilmiöstä, jossa rotukissojen eläinlääkärilaskuihin ollaan valmiita laittamaan enemmän rahaa kuin maatiaiskissojen hoitoon.
Löfholmin mukaan tämä johtaa usein siihen, että maatiaiskissa lopetetaan, vaikka vaivan saisi hoidettua eläinlääkärillä parilla sadalla eurolla. Lemmikin elämän ei pitäisi koskaan riippua vain sen hinnasta, vaan myös maatiaiset ansaitsevat asianmukaista hoitoa.
– Jos lemmikin ottaa vastuulleen, sen rahan pitäisi löytyä jostain.
Päivystävä eläinlääkäri ei ole kuitenkaan aina saatavilla omassa kotikunnassa. Jos omaa autoa ei ole käytettävissä, eläinlääkärille hakeutuminen iltamyöhään voi osoittautua vaikeaksi.
Jutun alussa esitelty kissanomistaja on tehnyt tapauksesta asianmukaisesti rikosilmoituksen. Löfholmin mukaan eläimiin liittyvät rikosilmoitukset jäävät kuitenkin valitettavan usein pöydälle. Erityisen hankala tilanne on silloin, kun tapauksessa on vain sana sanaa vastaan.
– Pitäisi olla todella hyvä näyttö, että syyllinen jäisi kiinni.
Löfholmin mielestä olisi tavoiteltavaa, että jokaisella poliisilaitoksella olisi eläinrikoksiin erikoistunut poliisi.
– On poliiseja, joita eläimet eivät kiinnosta millään lailla. Se ei saisi vaikuttaa työntekoon, mutta valitettavasti se silti usein vaikuttaa, Löfholm kertoo.
– Koulutus voi myös olla syy siihen. Hyvin vähän nykyisessä poliisikoulutuksessa on eläimistä puhetta.
Jos eläintä on vahingoitettu, Löfholm opastaa ensin kartoittamaan eläimen vahingot ja hakeutumaan eläinlääkärille, jotta tilanteesta saadaan kirjallinen lausunto. Tämän jälkeen tulisi tehdä ilmoitus poliisille.
Pietarsaaren seudulla päivystävän eläinlääkärin puhelinnumero on 0600 399 700.