Paikallisuutiset
Sellutehtaalla käynnistyy mittava huoltoseisokki: Toteutetaan yli 3 400 työtä
Seisokki alkaa 12. huhtikuuta, kestää alas- ja ylösajoineen reilut kaksi viikkoa.
UPM Pietarsaaren huoltoseisokissa kehitetään tehdasta ja parannetaan ympäristötehokkuutta, kertoo yhtiö tiedotteessa.
Sellutehtaalla käynnistyy mittava huoltoseisokki tehtaan alasajolla perjantaina 12. huhtikuuta. Seisokki alas- ja ylösajoineen kestää reilut kaksi viikkoa. Vilkkaimmillaan tehdasalueella työskentelee UPM:n oman henkilöstön lisäksi päivittäin jopa 1 000 ulkopuolisten urakoitsijoiden ja palveluntarjoajien työntekijää.
– Seisokissa huolletaan ja uusitaan laitteita, joilla parannetaan muun muassa koko tehtaan käytettävyyttä ja vähennetään päästöjä ympäristöön, sanoo vt. tehtaanjohtaja Markus Alenius tiedotteessa.
Ylimääräinen sähkö myydään valtakunnalliseen sähköverkkoon. Turbiinin tuottamalla sähkömäärällä voitaisiin lämmittää n. 30 000 sähkölämmitteistä omakotitaloa.
Sellutehtaan kemikaalien talteenottolaitoksella uudistetaan iso osa turbiinista, joka vastaa koko tehtaan sähköntuotannosta. Uusintojen myötä turbiinin toiminta tehostuu, käytettävyys paranee ja elinkaari pitenee. Sellutehdas on jo nyt yliomavarainen sähköntuotannossaan, mikä tarkoittaa, että tehdas tuottaa enemmän sähköä kuin sitä tarvitsee. Ylimääräinen sähkö myydään valtakunnalliseen sähköverkkoon. Turbiinin tuottamalla sähkömäärällä voitaisiin lämmittää n. 30 000 sähkölämmitteistä omakotitaloa. Tehtaan tuottama sähkö- ja lämpöenergia on vähäpäästöistä, sillä yli 98 prosenttia siitä tuotetaan uusiutuvilla biopolttoaineilla.
Sellutehtaan tuotantolinjoilla puolestaan tehdään useita erilaisia uudistuksia ja parannuksia, jotka vaikuttavat positiivisesti tuotannon tehokkuuteen, käytettävyyteen ja käyntivarmuuteen. Näin ollen suunnittelemattomien seisokkien ja hajupäästöjen määrä vähenee. Sellun pesuvaiheeseen tehtävät parannukset vähentävät koko tehtaan veden kulutusta ja sen myötä jäteveden määrää.
Seisokissa toteutetaan kaikkiaan yli 3 400 työtä.
Piristysruiske lähialueelle urakoitsijoiden majoitus- ja palvelutarpeiden kautta.
Tehtaan ylös- ja alasajot saattavat aiheuttaa hajuhaittoja lähiympäristössä. Seisokista johtuen myös liikennemäärät UPM:n tehdasalueelle johtavilla tieosuuksilla kasvavat.
UPM:n huoltoseisokki piristää merkittävästi lähialueen taloutta urakoitsijoiden majoitus- ja palvelutarpeiden kautta.