Paikallisuutiset
Sellu muuttaa keskustaan – 85 -vuotias sairauskassa yhä vetreässä kunnossa
Pietarsaari
Kanavapuistikon länsipäässä remontoidaan huoneistoa sairauskassa Sellulle. Kassa muuttaa tiloihin elokuussa. Wilhelminassa Sellu ehti toimia vuodesta 2008, sitä ennen kassa toimi Schaumanin tehdaspalokunnan talossa.
– Täällä keskustassa on yli 90 neliötä tilaa, arkisto on samassa tasossa kuin toimisto ja kokoushuoneet, kassanjohtajaSara Grönhage-Kronqvist kehuu uutta toimipaikkaa.
Sara Grönhage-Kronqvist on toiminut kassanjohtajana muutaman kuukauden, mutta ollut kassan palveluksessa jo vuosia.
Tällä hetkellä kassalla on vajat 1500 jäsentä, joista 860 eläkeläisiä ja 680 työssäkäyviä. Kassaan voivat liittyä UPM:n Billerudin, Walkin, Alholmens Kraftin ja A. Lehden työntekijät ja ne Sjöbloms Infrasta, jotka työskentelevät Alholman tehdasalueella.
– Täällä käy väkeä asioimassa päivittäin, vakuutussihteeriJannike Jåfs kertoo.
– Avustusta haetaan monenlaisiin asioihin, silmälaseista fysioterapiaan, hammaslääkärikäynteihin ja terveyskeskuskäynteihin.
Teollisuus ei enää työllistä yhtä monia ihmisiä kuin takavuosikymmeninä, mutta ikääntyvien tilalle on palkattava uutta väkeä. Niinpä Selluun ilmoittautuu yhä uusia jäseniä tasaiseen tahtiin.
– Alholman alueella on yhä paljon työntekijöitä, mutta he ovat jakautuneet monen yrityksen palkkalistoille, toisin kuin aikoinaan, kassan varapuheenjohtajaTimo Mäenpää tiivistää.
Kun Sairauskassa Sellu perustettiin 23. huhtikuuta vuonna 1936, paikalla oli 35 henkilöä. Pietarsaaren Selluloosa oli aloittanut toimintansa vasta vajaat vuotta ennen.
Vuonna 1939 myös sahan työläiset saattoivat liittyä sairauskassaan, 1960 oli Ja-Ro:n väen vuoro. 1990 -luvun puolella mukaan tuli toimihenkilöitäkin. Vuonna 1979 kassan jäsenenä oli lähes 2200 miestä ja naista.
Tiistaina näkyi kassan eteisessä kokouspöytäkirja vuodelta 1936. Merkinnöistä on äkkiseltään vaikea saada selkoa.
– Kassalle hankittiin ensimmäinen tietokone vasta vuonna 1994, Timo Mäenpää toteaa.
Sairauskassa Sellu on toiminut 85 vuotta, Se vaatisi jonkinasteista juhlistamista, mutta yhä uhkaavan pandemian takia juhlinnan muotoa pitää harkita tarkkaan.