Paikallisuutiset

Rakennustyöt käyntiin Snellmanin risteyksessä: Kokonaan valmista vuoden 2020 lopulla

Pietarsaari

Kuusisaaren eritasoliittymän rakennustyöt on aloitettu ns. Snellmanin risteyksessä. Risteys rakennetaan kahteen tasoon, jolloin Kuusisaaren teollisuusalueelle tulee omat rampit.

Kyseisellä kohteella kantatie 68 siirtyy nykyiseltä paikalta n. 1 km matkalla kantatien Pirilönlahden puolelle. Uusi risteyssilta rakennetaan Käpytien kohdalle, joka alittaa tulevan kantatien. Lisäksi kohteelle rakennetaan kantatieltä neljä ramppiyhteyttä, jotka liittyvät kantatien alittavaan Käpytiehen.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Hankkeeseen kuluu myös melusuojausten sekä jalankulku- ja pyöräteiden rakentamista, kertoo projektipäällikköVeijo Rajamäki Etelä-Pohjanmaan Ely-keskuksesta.

Tavoitteena on parantaa tulevassa eritasoliittymässä ajoneuvoliikenteen liikenneturvallisuutta ja lisätä ajoneuvoliikenteen sujuvuutta. Snellmanin risteystä on pidetty Pietarsaaren sisääntulotien yhtenä pullonkaulana. Hanketta on ajettu vuosikausia.

Rakennustyöt aloitetaan uuden risteyssillan ja kantatien sekä Pirilönlahden puoleisten ramppien osalta siten, että rakentaminen voidaan toteuttaa nykyisen kantatien vieressä liikenteen sujuvuutta estämättä. Toisessa vaiheessa liikenne ohjataan uudelle kantatieyhteydelle ja rakennetaan Käpytien yhteys ja Snellmannin puoleiset ramppiyhteydet. Tässä vaiheessa teollisuusalueen liikenne ohjataan rakennustyön ajaksi kulkemaan Kuusisaarentien kautta.

Koko hankkeen tulee olla valmis marraskuun 2020 loppuun mennessä.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Rakennusurakan pääurakoitsijana toimii Sundström Ab Oy. Hankkeiden urakkahinta on 3 680 000 euroa.

Hankkeen kustannuksista vastaa Etelä-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne ja ympäristökeskus sekä Pietarsaaren kaupunki.

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä