Paikallisuutiset

Raatihuoneenkadusta pihakatu: Pietarsaaren keskustaan suunnitteilla ensimmäinen kävelijän ehdoilla toimiva ajoneuvoväylä

Pietarsaaren keskusta saa historiansa ensimmäisen pihakadun. Raatihuoneenkadun torin ylittävällä osuudella ollaan sallimassa kaksisuuntainen autoliikenne, mutta jalankulkija on kuitenkin kuningas.
Pietarsaaren keskusta saa historiansa ensimmäisen pihakadun. Raatihuoneenkadun torin ylittävällä osuudella ollaan sallimassa kaksisuuntainen autoliikenne, mutta jalankulkija on kuitenkin kuningas. Kuva: Arkisto / Safin Emran

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Torin ylittävä Raatihuoneenkadun osuus muuttuu pihakaduksi liikenteen kaksisuuntaistamisen yhteydessä. Näin, mikäli Pietarsaaren teknisessä virastossa laadittu katusuunnitelma hyväksytään ja muuttuu todellisuudeksi.

Samalla tehdään pientä historiaa. Pietarsaaren keskustassa ei tähän saakka ole ollut pihakatuja.

– Skata on kokonaisuudessaan pihakatualuetta, mutta keskustassa sellaisia ei ole, vt. tekninen johtajaHarri Kotimäki vahvistaa.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Kävelykadun merkintä on hieman vaihteleva. Osalla sitä täytyy sallia liikennettä, mikä on johtanut vähän erilaisiin merkintöihin. Luulen, että kävelykadunkin osalta tilanne ja ajantasaisuus täytyy tarkistaa.

"Kävelypainotteinen keskusta on pitkäaikainen tavoitteemme, siitä puhutaan jo keskustan asemakaavassa." Harri Kotimäki vt. tekninen johtaja

Pihakadulla on voimassa 20 kilometrin nopeusrajoitus. Sama ajonopeus on jo käytössä ydinkeskustassa Isollakadulla.

Raatihuoneenkadun ratkaisu on suunniteltu liikenneturvallisuuden ehdoilla.

– Kävelypainotteinen keskusta on pitkäaikainen tavoitteemme, siitä puhutaan jo keskustan asemakaavassa. Tämä varmaan on suurin ja tärkein lähtökohta tälle ajatukselle, Kotimäki sanoo.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Rahaa muutostyö nielee tämänhetkisten arvioiden mukaan 117 000 euroa. Viime syksynä, teknisessä lautakunnassa päätöstä tehtäessä, kustannuksiksi ennakoitiin 180 000 euroa.

Urakan halventuminen johtuu pitkälti siitä, että ensi keskiviikkona lautakunnan käsittelyyn tulevassa katusuunnitelmassa luonnonkivipinnat on korvattu asfalttipäällysteellä.

Harri Kotimäen mukaan keskustan katujen päällysteet tulevat vielä kokonaisuudessaan puntaroitavaksi, kun työ kaupunkirakentamisen suunnitelman kanssa jatkuu.

Pihakaduksi kaavaillulla Raatihuoneenkadun osuudella ajoneuvoliikenne siis kaksisuuntaistuu. Liikenne tulee toimimaan jalankulkijoiden ehdoilla.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Uudistetun tieliikennelain mukaan pihakaduilla ja kävelykaduilla jalankulkija saa kulkea kadun kaikilla osilla, mikäli ei estä tarpeettomasti ajoneuvoliikennettä.

Otto Malminkadun ja raatihuoneen väliselle osuudelle tulee suunnitelman mukaan 13 uutta istutuslaatikkoa, joihin istutetaan samanlaisia puita ja kesäkukkia kuin torilla jo on.

Uuden pihakadun kumpaankin päähän pystytetään hidasteet. Kadun varrelle tulee pysäköintiruutuja, ja katuvalaistusta lisätään.

Pietarsaaren tekninen lautakunta päättää keskiviikkona myös kunnallisteknisistä investoinneista, joiden listalla Raatihuoneenkadun muutostöihin ollaan varaamassa määräraha.

Itse työt käynnistyvät aikaisintaan syksyllä.

– Mikäli ulkona kokoontumiset sallitaan kesällä, tapahtumien järjestämistä ei haluta hankaloittaa, Harri Kotimäki sanoo.

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä