Paikallisuutiset
Raatihuoneen maalaus urakka alkaa: Telineiden pystytys käynnissä
Pietarsaari
Pietarsaaren raatihuoneen julkisivusaneeraus alkaa vapun jälkeen pohjatöiden tekemisellä. Telineiden pystytys aloitettiin perjantaina aamulla. Seuraavaksi vedetään koko telineen suojaksi huppu, minkä alla töitä voidaan tehdä turvallisesti ja säältä suojassa.
Operaatiossa edetään vaiheittain julkisivu kerralla, ensin uusitaan etelän puoleinen seinäpinta. Alusta loppuu käsityönä tehtävään urakkaan kuuluu myös ikkunoiden saneeraus. Maalauksessa käytetään perinteisiä öljypohjaisia maaleja.
– Valmista on suunnitelmien mukaan syyskuun lopulla. Tässä vaiheessa lopullista aikataulua on vaikea antaa. Töiden eteneminen riippuu mm. siitä, löytyykö lahovaurioita, kertooPetri Keskikuru rakennusliike Pedecon Oy:stä.
Veroton urakkahinta on 250 000 euroa. Julkisivusaneerauksen parissa työskentelee neljästä kuuteen työntekijää, pohjatyöntekijöitä ja pintakäsittelijöitä.
Koko raatihuone on maalattu viimeksi vuonna 1991.
Vuonna 1877 valmistunut Pietarsaaren raatihuone kuuluu Museoviraston määrittelemiin valtakunnallisesti merkittäviin rakennettuihin kulttuuriympäristöihin.