Paikallisuutiset
PS:n Ajan sivu -palstalla 30 vuotta sitten: Rakennuskielto iski Runeberginkadulle
Lääninhallitus tutkii Etelänummen koulun naapurin suojeluarvon.
SKOP:in omistama talo Runeberginkatu 6:ssa on asetettu toimenpidekieltoon. Kielto koskee sekä asuin- että ulkorakennusta. Lääninhallitus tutkii toimenpidekiellon aikana, onko rakennus rakennussuojelulain mukainen suojelukohde.
SKOP on hakenut rakennukselle purkulupaa, mutta kaupunginmuseo on antanut lausunnon, jonka mukaan purkua ei tulisi sallia.
Kaupunginhallitus perustelee kantaansa sillä, että rakennus on 117 vuoden ikäinen. Se on myös viimeinen jäljellä oleva osa Pietarsaaren kuuromykkäkoulua. Rakennus edustaa aikanaan tyypillistä pietarsaarelaista kaupunkitaloa; samojen mallipiirustusten mukaan rakennettin kaupunkiin aikoinaan runsaasti samannäköisiä taloja.
Museossa katsotaan myös, että talon purkaminen jättäisi katukuvaan rumentavan aukon, koska sen tilalle ei ole esitetty mitään uudisrakennusta.
Museon lausunnossa ei pidetä rakennuksen kuntoa niin huonona, että se tulisi purkaa yksin sen takia.
Kaupunginhallitus on vedonnut SKOP:iin talon säästämisen puolesta.
Muuten Pietarsaaren kaupunki ei ole ottanut sen kummempaa kantaa Runeberginkatu 6:n purkusuunnitelmiin.