Paikallisuutiset
PS:n Ajan sivu - palsta: “Saisivat olla onnellisia, että pysyivät hengissä”
“Koulupuiston belladonnaa huumeena kokeilleet nuoret joutuivat vatsahuuhteluun. Myrkytyskeskus varoittaa kasvin olevan tappavan myrkyllisen.
Koulupuistossa kasvavaa belladonnaa maistelleet nuoret joutuivat vatsahuuhteluun jokin aika sitten. Pietarsaaren sairaalasta ei haluta antaa tarkempia tietoja tapahtuneesta, mutta myönnetään potilaita hoidetun.
Myrkytyskeskuksesta kerrotaan Suomessa vain kasvitieteellisissä puutarhoissa kasvavan belladonnan sisältävän runsaasti erilaisia myrkyllisiä ainesosia. Koko kasvi vartta myötä on myrkyllinen. Jo kolmesta neljää marjaa aiheuttaa lapsille hengenvaaran, aikuisille 10-20 marjaa on tappava annos.
Belladonnan aiheuttamiin myrkytysoireisiin kuuluu suun kuivaminen, kova jano, nielemisvaikeudet, hallusinaatiot ja kouristukset. Ensiavuksi suositellaan lääkehiiltä. Potilas on saatava nopeasti sairaalaan.
Nyt kokeillaan huumeeksi kaikkea mahdollista
Terveyskeskuksen johtava lääkäri Pehr Löv toteaa belladonnan nauttimisen kuuluvan nykyiseen huumeaaltoon. Kun huumeita on liikkeellä enemmän, leviää nuorten keskuudessa tietoa “korvikehuumeista“. Belladonnaa yritettiin käyttää huumaavassa tarkoituksessa. Pieninä annoksina belladonna on lääke, mutta huumeeksi se ei sovi valtaisien sivuvaikutustensa takia.
– Myrkytysoireet ilmenevät nopeasti, kertoo Löv.
Hänen mukaansa ihmiset kokeilevat nyt lähes kaikkia mahdollisia aineita huumeena, kun rahaa on vähän: lääkkeitä, liuottomia, jopa coca-colansekoituksia.
Hänen mielestään kasvin poistamista puistosta voi pitää asiallisena.
Tapahtunut opiksi
Pitääkö lääkekasvien osastossa kasvava “myrkyllinen” kilvellä varustettu belladonna poistaa Koulupuistosta?
Sitä joutuu koulupuutarhalautakunta pohtimaan ensi keskiviikkona kaupunginjohtaja Nicke Anderssonin kehoituksesta.
Koulupuiston puutarhurilta Ann-Lis Stenmarkilta ei juuri sääliä heru balladonnaa syöneille. Eikä hän ole valmis sitä poistamaan. Hän muistuttaa kasvin varoituskyltistä.
– Kun kyseessä eivät ole lapset, teho on ollut tahallinen. Saisivat olla onnellisia, että ovat hengissä. Toivottavasti tapahtunut on opiksi: meillä on kasveja, jotka ovat belladonnaakin myrkyllisempiä, toteaa hän.
– Jos kaikki myrkylliset kasvit poistettaisiin, pitäisi viedä niin kultasade kuin kielokin, itse asiassa merkittävä osa puiston kasvistosta, sanoo Ann-Lis Stenmark.
Hän painottaa puiston kasvien avulla mm. opetettavan lapset erottamaan myrkyttömät myrkyllisistä lajeista.
Kaupunginpuutarhuri Jan-Ole Bäck kertoo sekä kaupunginjohtajan että A-klinikan johtajan ottaneen häneen asiassa yhteyttä. Belladonnan poistamista käsittelee koulupuutarhalautakunta ensi keskiviikon kokouksessa“.