Paikallisuutiset

Pikku-Skata ison sydämessä - Snellmannin makkaratehtaan alue uusiutuu Pietarsaaressa

Pirkko Högkulla

Pietarsaari

Uutta asumiskonseptia edustava kortteli nousee aikataulussaan vanhaan Skatan kaupunginosaan Snellmanin entiselle makkaratehtaan alueelle. Uutta Skatagardenissa on mahdollisuus monisukupolviseen, yhteisölliseen asumiseen. Asukkaiden käyttöön tulee aikanaan oma spa-osasto kuntosaleineen, uima-altaineen, saunoineen, kokoustiloineen ja paviljongissa voi järjestää yksityisjuhlia, kuvailee Christian Grankulla, Nordic Rakennus Oy:n toimitusjohtaja ja toinen idean isistä.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Ensimmäisessä vaiheessa valmistuu 24 asuntoa täksi jouluksi. Ne sijoittuvat kaksikerroksiseen, C-malliseen rakennukseen Jaakonkadun ja Taljasepänkadun varrelle. Maan alle rakennettuun pysäköintikellariin ja huonekohtaisiin varastoihin vievä hissi porraskäytävineen sijaitsee talon keskivaiheilla, siniseksi maalattavassa osassa.

Kaikentyyppinen rakentaminen on Christian Grankullalle tuttua yli 30 vuoden ajalta. Omaa firmaa, jossa on tätänykyä kolme muutakin omistajaa, hän on vetänyt toimitusjohtajana viimeiset kymmenen vuotta. Sitä ennen hän ehti asua ja työskennellä rakentamisen parissa Norjassa 20 vuotta.

Euroissa Grankulla kuvaa Skatagardenia keskisuureksi hankkeeksi; 5 miljoonaa. Vertailun vuoksi; suurta oli hotelli Jällivaaraan: 20 miljoonaa.

– Kyse on modernista asumisesta vanhassa Skatassa. On tilavaa kylppäriä, tupakeittiöratkaisuja, ajantasaista tekniikkaa, jokaisesta asunnosta löytyy ainakin ranskalainen parveke. Luhtikäytävä on laatoitettu, turvallisuus- ja mukavuussyistä myös lämmitettävä.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Asutuksen keskelle sijoittuva rakennustyömaa on siitäkin erikoinen, että sillä sovelletaan Toyotan autotehtaista monelle muullekin alalle levinnyttä lean-ajattelua.

– Rakennusalalla lean on vielä melko harvinaista koko Suomessa. Kävimme opiskelemassa sitä Norjassa, saimme mallin itsellekin ja olemme harjoitelleet leania osittain Skatagarden -projektissa. Tähänastiset kokemukset ovat rohkaisevia. Tiedämme joka hetki missä mennään - tai mikäli jokin työvaihe ei olisi aikataulussaan. Projekti on mm. jaettu kuuteen osastoon, joita viedään eri työvaiheiden osalta keskitetysti eteenpäin. Tässä vaiheessa projektia ensimmäisen osaston ensimmäinen asunto on valmis.

– Lean on johtanut mm. entistä parempaan järjestykseen ja yleiseen siisteyteen työmaalla. Bonuksena on ollut työtuntien vähentyminen, vaikkei se ollutkaan alun tavoitteena, Christian Grankulla kertoo.

Rakennusvaihe työllistää yrityksen 25 omaa työntekijää ja saman verran vuokratyöntekijöitä.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Korttelin eteläkulmaan jäi purkutöiden jäljiltä suojeltu puurakennus, vastapäätä pohjoislaidalle Laivurinkadulle osa entisestä makkaratehtaasta jugendrakennuksineen. Puurakennukseen tulee asuntoja, vanhaan tehtaaseen katutasolle liiketiloja ja toiseen kerrokseen asuntoja.

Spa-osasto toteutetaan sisätiloiltaan myöhemmin, mutta ulkoseinät ja katto nousevat vielä syksyn aikana. Korttelin alle levittäytyy pysäköintitilat 45 autolle.

Valmistuessaan Skatagarden täyttää koko korttelin neljässä eri värisävyssä ja erityyppisinä koteina. Tässä vaiheessa yli puolet on myyty. Kaikkiaan kortteliin on tulossa noin 40 asuntoa, joista mahdollisesti muutama on vuokra-asunto. Amerikankadun varrelle nousee matalampia taloja, alueelle sijoittuu myös kaksi omakotitalotyyppistä asuntoa.

– Arkkitehtonisena ajatuksenahan on, että tämä on kuin pikku-Skata entisajan tehtaineen, liiketiloineen, työläisten ja herrasväen taloineen ja yleisine saunoineen. Tuolla on "tehdas", viittaa Grankulla makkaratehtaasta jäljellä olevaan osaan.

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä