Paikallisuutiset

Pietarsaari mittaa vetovoimaansa

Seutukaupunkien viehätys puntarissa maanlaajuisessa tutkimuksessa.

Vetoaako esimerkiksi Fäboda ihmisiin, kun he harkitsevat Pietarsaarta asuinpaikkana? Tämäkin voi selvitä meneillään olevassa kyselytutkimuksessa.
Vetoaako esimerkiksi Fäboda ihmisiin, kun he harkitsevat Pietarsaarta asuinpaikkana? Tämäkin voi selvitä meneillään olevassa kyselytutkimuksessa. Kuva: Arkisto / Jemina Sandberg

Pietarsaaren kaupunki selvittää tammikuun aikana vetovoimaansa seutukaupunkina. Samaan tutkimukseen osallistuu kaikkiaan 55 Suomen seutukaupunkia.

– Kaupungin strategiana on kasvaa ja saada uusia asukkaita. Omat asukkaat ja muualla asuvat ovat parhaita asiantuntijoita vastaamaan kysymykseen, onko Pietarsaari vetovoimainen ja minkälainen imago meillä on, kaupunginsihteeriMilla Kallioinen kertoo.

– Halusimme lähteä mukaan tähän tutkimukseen, koska tämä tutkimus tuottaa meille uudenlaisen kokemukselliseen tietoon perustuvan kuvan kuntavetovoimasta.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Tutkimuksessa saadaan myös eriytettyä omien ja vieraspaikkakuntalaisten ajatuksia kaupungin tunnettavuudesta ja vetovoimasta.

– Niitä voidaan verrata toisiinsa, Kallioinen sanoo.

Mielipiteistä kootaan helmikuun loppuun mennessä raportti, jota tullaan esittelemään muun muassa yleisötilaisuudessa.

Samanaikaisesti kootaan tilastojen perusteella analyysia Pietarsaaren vetovoimasta eri muuttujien suhteen.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Tutkimukseen osallistujan on asuttava Pietarsaaressa tai jossakin muussa seutukaupungissa. Samassa kategoriassa ovat muun muassa Kaskinen, Kristiinankaupunki, Kalajoki, Ylivieska ja Nivala.

Seutukaupungiksi luokitellaan oman alueensa keskus, joka ei kuitenkaan ole maakunnan pääkaupunki.

Kyselyyn voi vastata verkossa 31. tammikuuta saakka. Tutkimuksen toteuttaa Innolink.

Linkki tutkimukseen löytyytästä.

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä