Paikallisuutiset
Pietarsaaressa esitetään kunnallista aktiivimallia
Pietarsaari
Pro Pietarsaaren, vasemmistoliiton ja sdp:n valtuustoryhmät jättivät maanantaina aloitteen, jossa esitetään Pietarsaaren kaupungin sitoutuvan tarjoamaan työttömille kuusi tuntia töitä kuukaudessa.
Tämä olisi aloitteentekijöiden mukaan kaupungin vastaus vuoden vaihteessa voimaan astuneeseen aktiivimalliin, joka velvoittaa työttömän muutamaksi tunniksi töihin tai kursseille, jotta työttömyyskorvaus ei alenisi.
– Tämä lähti ihan siitä, että mielestäni on typerää, jos korvausta leikataan siksi, ettei työtön saa kuudeksi tunniksi töitä. Halukkaille työttömille kaupunki voisi hyvin antaa tuollaisen jakson, aloitteen ensimmäinen allekirjoittaja Eero Luomala (pro) perustelee.
Hänen mukaansa töitä löytyisi Pietarsaaren kaupungilta esimerkiksi kirjastosta, museolta, tekniseltä sektorilta ja monilta muilta paikoilta tuon verran.
Aktiivimallissa työtön velvoitetaan tekemään kolmen kuukauden aikana 18 tuntia töitä tai osallistumaan te-toimiston työllistymistä edistävään palveluun korvauksen säilymiseksi entisellään. Ellei velvoite täyty, tukea leikataan 4,65 prosenttia seuraavan kolmen kuukauden ajaksi.