Paikallisuutiset
Pietarsaaren tilit niukasti plussalle: valtion koronatuet auttoivat kuiville – säästölinjan povataan jatkuvan
Pietarsaaren kaupunki ylsi niukin naukin ylijäämäiseen tilinpäätökseen viime vuodelta. Tulos oli vajaat 87 000 euroa.
Pientä lähihistoriaa tehtiin, sillä esimerkiksi kolmen edellisen vuoden tilit olivat punertuneet Pietarsaaren osalta tappiolle yhteensä 14 miljoonan euron verran. Viimeksi plus-merkkinen tulos nähtiin vuonna 2015.
Koronatuilla oli kuiville pääsemisessä joltinenkin merkitys – niitä kaupunki sai yhteensä 5,8 miljoonan euron verran. Tilanne jäänee kertaluonteiseksi, joten odotettavissa on tiukkaa taloudenpitoa jatkossakin.
Kuntavaaliehdokkaiden mahdollisten vaalilupausten lunastaminen voi olla haastavaa, mikäli ne liittyvät johonkin mikä maksaa.
– Budjettityö [vuodelle 2022] on alkamassa. Kyllä meillä on sama säästölinja, eli haluamme talousarvion ja tuloksen plus miinus nollan vaiheille. Mitään ylimääräistä ei ole luvassa, kaupunginjohtajaAnne Ekstrand sanoo.
Koronatilanne, sosiaali- ja terveysuudistus ja kymmenes oppivelvollisuusvuosi ovat kohtuumittavia epävarmuustekijöitä, kun tulevaa taloudenpitoa mietitään. Kaupunginhallituksen puheenjohtajaOwe Sjölund (rkp) näkee kuitenkin jotain, minkä pohjalle rakentaa.
– Tämän vuoden kolme ensimmäistä kuukautta näyttävät pysyneen budjetissa. Tähän mennessä mitään negatiivisia yllätyksiä ei ole tullut vastaan. Tulot ja menot ovat oikealla tasolla.
Kaupungin henkilöstökulut kasvoivat 2,3 miljoonaa euroa edellisvuoteen nähden, lähinnä sote-puolella ja pandemian seurauksena. Verotulot olivat kasvussa saman verran, joskin jäivät vajaat 2 miljoonaa euroa budjetoiduista.
Pietarsaaren työttömyysprosentti nousi viime vuodenvaihteessa 11,4:ään.
Kaupungin lainakanta kohosi noin viidella miljoonalla eurolla eli 74,9 miljoonaan euroon viime vuoden aikana. Velkaa Pietarsaaressa on nyt 3 929 euroa asukasta kohti.
Viimemainittu luku kasvaa nopeammin kuin kokonaisvelka, sillä Pietarsaaren asukasmäärä aleni 185 henkilöllä viime vuoden aikana. Vuodenvaihteessa Pietarsaaressa oli kirjoilla 19 063 asukasta.
– Lasku on aika iso kaupungin osalta, mutta jos otetaan naapurikunnat mukaan, luku ei ole hirveän suuri kokonaisuuden kannalta. Seudun sisäinen muutto on suurin syy tähän, Owe Sjölund näkee.
Myös kaupunkilaisten ikärakenne vaikuttaa, sillä kuolleita oli noin 50 enemmän kuin syntyneitä.
Pietarsaaren seudun yhteinen väkimäärä nousi samaan aikaan 16 henkilöllä.