Paikallisuutiset

Pietarsaaren kaupungin vuositappio nousi 8 miljoonaan euroon: "Osa menoista kertaluonteisia, mutta pysyvä vaje on 4–6 miljoonaa euroa"

Pietarsaaren kaupungin talous painii ongelmissa ilman koronakriisiäkin.
Pietarsaaren kaupungin talous painii ongelmissa ilman koronakriisiäkin. Kuva: Pentti Höri

Pietarsaaren kaupungin talous sakkasi rajusti vuoden 2019 aikana. Tuota pikaa kaupunginhallituksen käsittelyyn tuleva viime vuoden tilinpäätös osoittaa noin 8 miljoonan euron verran alijäämää.

Jo muutaman vuoden jatkunut suuntaus ei ota oietakseen. Kahtena edellisvuonna on päädytty noin kolmen miljoonan euron vuositappioihin.

Luvut ovat hurjia, kaupunginjohtajaKristina Stenman myöntää.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Osittain viime vuoden tulosta painavat kertaluonteiset tapaukset, kuten Oxhamnin koulukiinteistön reilun miljoonan euron lisäpoistot ja Ristikarin koulun vesivahingon kustannukset. Mutta kyllä meillä pysyvä, 4–6 miljoonan euron väliin asettuva vaje on, Stenman sanoo.

Sosiaali- ja terveysmenojen ylittyminen on vuosittain toistuvaa. Asukkaiden ikärakenteesta johtuva iso menojen nousu on kuitenkin Stenmanin mukaan jonkin verran tasaantumassa.

Verotulot jäivät viime vuonna noin 2,5 miljoonaa euroa budjetoiduista. Vastaavasti valtionosuuksia kaupungille tuli hieman ennakoitua enemmän, mutta ne eivät riittäneet kattamaan veropoistumaa.

Miinuspuolelle jäämiseen vaikutti, ristiriitaista sinänsä, myös hyvä työllisyystilanne.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Päivähoidon käyttö ylitti arvioidun. Samalla kun päivähoitomaksut muutettiin tuntiperusteisiksi, siitä saatavat tulot vähenivät.

Stenman huomauttaa, että Pietarsaari ylläpitää hyvää palvelutasoa, jolla pärjäisi asukasluvultaan tuplasti isompikin kunta.

Kaupunginjohtajan mukaan Pietarsaari ei kuitenkaan täytä vielä kriisikunnan tunnusmerkkejä. Kaupungin taseessa on edelleen varoja, jotka saatiin aikanaan energialaitoksen myynnistä. Kassassa niitä ei tosin enää ole, vaan ne muodostavat kumulatiivisen ylijäämän.

Kristina Stenman asettaa toivonsa Pohjanmaan hyvinvointikuntayhtymän etenemiseen.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Koordinoimalla ja yhteistyöllä saisimme aika paljon aikaan. Koronaviruksen aiheuttamasta poikkeustilanteesta huolimatta meidän tulisi saada kevään ja kesän aikana päätöksiä aikaan, jotta syksyllä pääsisimme käytännön toimiin kuntayhtymän osalta.

Valtioneuvostolle lähtee myös terveisiä nyt yleisestikin ahdingossa olevilta kunnilta.

– Odotan hartaasti, että hallituksen suunnasta tulisi kehysriihessä myönteisiä uutisia ja kädenojennusta kunnille.

Pietarsaaren tilinpäätös on perjantaina kaupunginhallituksen talous-, kehittämis- ja konsernijaoston käsittelyssä ja jatkaa sieltä kaupunginhallituksen pöydälle.

Jo helmikuussa kaupunginhallitus päätti synkkien talouslukujen valossa keskeyttää teknisen johtajan rekrytointiprosessin.

Koronakriisin välittömänä seurauksena Pietarsaari on jo käynnistänyt lomautuksia ennakoivat yt-neuvottelut henkilöstön kanssa.

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä