Paikallisuutiset

Pietarsaaren kaatopaikkapalosta lähes 300 000 euron vahingot – Kaupungin näkemyksen mukaan palo sammutettiin väärin

Venetsialaiset olivat ohi, mutta jäljelle oli jäänyt ilotulitteita. Ongelmaan oli ratkaisu: eiköhän ammuta ne ilmaan jossakin syrjäisessä paikassa. Sopiva paikka löytyi Pietarsaaren vanhan kaatopaikan kukkulalta.

Kolmen pedersöreläisen nuoren miehen päähänpälkähdyksellä oli kohtalokkaat seuraukset kaksi vuotta sitten. Tapausta käsiteltiin Pohjanmaan käräjäoikeuden Pietarsaaren yksikössä tiistaina.

Syksyllä 2019 kumirouhetta käytettiin kaatopaikan maisemointiin.
Syksyllä 2019 kumirouhetta käytettiin kaatopaikan maisemointiin. Kuva: Mika Hopiavuori

Syksyllä 2019 vanhan kaatopaikan päälle on levitetty sata tuhatta tonnia vanhoista autonrenkaista silputtua leikettä noin 80 sentin kerrokseksi. Jäterengasta käytettiin kaatopaikan maisemointiin.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Yksi ilotulite osui rengasrouhekasaan ja sytytti sen palamaan 100 metriä pitkältä ja 20 metriä leveältä alueelta. Kun nuoret huomasivat palon karanneen käsistä, he soittivat itse hätäkeskukseen.

Terveydelle haitallista savua levisi paksuna pilvenä tuulen mukana kohti kaupunkia. Ihmisiä kehotettiin pysymään sisätiloissa ja sulkemaan.

Savua levisi ympäristöön.
Savua levisi ympäristöön. Kuva: Tapio Lehtinen

Käräjäoikeus tuomitsi kaksi miestä vaaran aiheuttamisesta sakkorangaistuksiin, toinen heistä sai 30 päiväsakkoa (690 euroa) ja toinen 20 päiväsakkoa (200 euroa). Pienemmällä sakkorangaistuksella selvinnyt mies oli tekohetkellä alaikäinen.

Kolmas mies vapautettiin syytteistä, koska hän ei ampunut ilotulitteita vaan jäi korjaamaan autonsa viallista kytkintä. Hän tuli paikalle vasta hetkeä myöhemmin ja teki ensimmäisen havainnon tulipalosta.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Kaatopaikkapaloa sammutettiin läpi yön 12 tunnin ajan. Maisemointiin osallistuneelle Lassila&Tikanojalle aiheutui tulipalosta 276 000 euron vahingot sekä Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan pelastuslaitoksille aiheutuivat 19 000 euron kustannukset.

Vahingonkorvauksia ei käsitelty tässä oikeudenkäynnissä. Niiden käsittely on tapahtunut oikeudenkäynnin ulkopuolella sovittelumenettelyn kautta.

Oikeus näki lieventävänä asianhaarana sen, että tekijät soittivat välittömästi hätäilmoituksen ja jäivät paikalle odottamaan pelastuslaitoksen saapumista. Oikeudessa kuultiin myös syytettyjä itseään.

– Tämä on ollut meille kaikille raskasta aikaa, sanoi yksi miehistä viitaten korvausvaatimuksiin ja oikeudenkäynnin odottamiseen.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Pietarsaaren kaupungin edustajana toiminut rakennusinsinööri pyysi lykkäystä oikeudenkäyntiin, koska kaupunkia ei ole kuultu asiassa maanomistajan asemassa. Käräjäoikeuden tuomari ei kuitenkaan katsonut lykkäämistä tarpeelliseksi.

Kaupungin näkemyksen mukaan on syytä epäillä, että sammutustöissä käytetty vesi vain pahensi tilannetta. Palavien jäterenkaiden sammuttamiseen olisi pitänyt käyttää maamassoja.

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä