Paikallisuutiset
Pietarsaaren jätevedessä koronahavaintoja – taudin leviäminen viemäriteitse on epätodennäköistä
Pietarsaaren jätevedessä on havaittu ensimmäisen kerran koronavirusta. Havainnot ovat 13.–26. syyskuuta suoritetulta seurantajaksolta.
THL:n koronaviruksen jätevesiseurannan viikkoraportin mukaan virusta havaittiin tuolla aikavälillä Suomessa 14:n puhdistamon viemäriverkoston jätevedessä. Näiden joukossa olivat muun muassa Pietarsaari ja Kokkola.
Esiintymistä tutkitaan mittaamalla puhdistamattomasta jätevedestä koronaviruksen RNA:ta eli geeniperimää.
RNA-testi ei kerro viruksen elinkyvystä tai tartuttavuudesta, vaan kertoo esiintyykö koronavirusta viemäriverkoston piirissä olevissa kotitalouksissa vai ei.
Jätevesinäytteistä ei myöskään tutkita kenellä virus on, vaan kuinka paljon sitä viemäriverkoston alueella esiintyy. Taudin leviäminen jätevesien kautta on epätodennäköistä, sillä virus ei säily pitkään taudinaiheuttamiskykyisenä ympäristössä.
Tartunnan saaneiden on osoitettu erittävän koronavirusta ulosteisiinsa jo ennen oireiden ilmaantumista. Erityksen arvellaan jatkuvan pari viikkoa.
Lähes koko paikkakunnan väestön kattava jätevesiseuranta voi tuoda arvokasta lisätietoa viruksen esiintyvyydestä.
Jätevesiseuranta voi tuottaa tietylle alueelle tärkeän ennakkovaroituksen, mikäli jollakin paikkakunnalla todetaan koronavirusta jätevesistä, vaikka tartuntoja ei ole henkilötestauksessa havaittu.
Pietarsaaren viemäriverkostoon tulee jätevesiä Pietarsaaresta, Pedersörestä, Uudestakaarlepyystä ja Luodosta. Asukasmäärä verkoston alueella on noin 31 000.
Pietarsaaren kaupungissa on keväästä lähtien varmistettu 11 ja Pedersöressä 6 koronavirustartuntaa. Muiden kuntien alueella on 0–4 tartuntaa, sillä THL julkistaa vain vähintään viiden tartunnan kunnat.