Urheilu
Pietarsaaren Jaro ei pelaa lauantaina Ykkösen kärkipeliä – FC KTP asetettiin perjantaina koronakaranteeniin
Korona alkaa toden teolla koetella myös päättymässä olevaa kotimaista jalkapallokautta. Ykkösen nousukamppailun kannalta olennainen ottelu Pietarsaaren Jaron ja FC KTP:n välillä jää lauantaina pelaamatta, koska kotkalaisjoukkue asetettiin perjantaina koronakaranteeniin,
Tiistai-iltana pelatussa MP:n ja KTP:n välisessä ottelussa pelikentällä mukana olleella henkilöllä on todettu koronavirus. Koska kaikkien pelaajien koronatestien tulokset eivät ehdi tulla ennen lauantaita, Jaron kotipeli siirtyy myöhempään ajankohtaan. Samoin siirtyy nousukamppailun toinen olennainen ottelu eli AC Oulu–MP.
– Juuri ennen harjoituksia sain (toimitusjohtaja Fredrik) Hagalta tiedon asiasta. Harjoitukset jäävät nyt väliin ja kärkipelin sijaan pelaajille tuli vapaa viikonloppu. Palaamme maanantaina harjoituksiin ja katsotaan sitten, missä kohtaa peruuntunut peli voidaan pelata, totesi Jaron valmentaja Niklas Käcko.
Jaro tiedotti perjantai-iltana verkkosivuillaan, että tiistaina pelatun MP–FC KTP-ottelun tuomariston jäsenellä on todettu koronatartunta, jonka vuoksi myös joukkueet asetettiin varotoimenpiteenä karanteeniin.
Jaron verkkosivuilla kerrotaan myös, että kaikki FC KTP:n ja MP:n pelaajat testataan, mutta tulosten saapuminen viipyy yli viikonlopun. Mikäli FC KTP:n pelaajat saavat testeistä negatiiviset tulokset, Jaron ja FC KTP:n ottelu pelataan Pietarsaaren Tellus-hallissa keskiviikkona 4. marraskuuta.
Jaron seuraava ottelu on Ykkösen alkuperäisellä päätöskierroksella 31. lokakuuta Porissa Musan Salamaa vastaan.
///Uutista täydennetty klo 18.40 Jaron verkkosivujen uusimmilla tiedoilla///