Paikallisuutiset
Pietarsaarelainen Aino taklasi puukottajan – palkitaan nyt hengenpelastusmitalilla: "Adrenaliini iski päälle"
PietarsaarelaisenAino Sillanpään, 25, illanvietto kavereineen muuttui dramaattiseksi 16. helmikuuta 2019. He olivat yöaikaan Pietarsaaren Kävelykadulla tuolloin sijainneessa pizzeriassa, kun heille tuntemattomien miesten kanssa syntyi sanaharkkaa.
– En tiedä, mistä riita syntyi, mutta se jatkui sitten täällä ulkopuolella, Sillanpää kertoo lähes kolme vuotta myöhemmin tuolloisella tapahtumapaikalla.
Kärhämä muuttui tönimiseksi ja nyrkin heiluttamiseksi Kävelykadulla. Sillanpää ja muutamat muutkin koettivat rauhoittaa tilannetta ja pitää riitapukarit erillään, mutta turhaan.
Jossain vaiheessa Sillanpää huomasi hänelle tuntemattoman miehen kädessä puukon.
– Jostain se siihen ilmestyi. Hän ehti pistää kaveriani kerran takareiteen.
Aino Sillanpää ei aikaillut. Hän heittäytyi puukkomiehen päälle takaapäin.
– Huomasin, että nyt on tosi paha tilanne. Adrenaliini iski päälle ja sain kaadettua tämän henkilön, puukon hänen kädestään pois ja heitettyä sen kauemmas.
Puukottaja otti tämän jälkeen jalat alleen. Joku, ilmeisesti hänen kaverinsa, kävi nappaamassa puukon ja lähti itsekin karkuun.
Läheisessä grillijonossa ollut sivullinen oli onnistunut kuvaamaan tilanteen. Videolta näkyi muun muassa, miten puukottaja oli yrittänyt iskeä maassa makaavaa uhriaan hengenvaarallisiin paikkoihin, mutta tämä oli onnistunut käsillään suojelemaan itseään ennen Sillanpään puuttumista peliin.
Video toimi poliisin todistuskappaleena, tekijä tunnistettiin ja hän jäi kiinni. Uhri toipui vammastaan, mutta Sillanpään mukaan se otti aikaa.
Perjantaina 5. marraskuuta Aino Sillanpää saa teostaan hengenpelastusmitalin. Tasavallan presidentti Sauli Niinistön myöntämiä tunnustuksia jaetaan tänä vuonna valtakunnallisesti 11 henkilölle. Mitaliesityksiä oli kaikkiaan 119.
Sillanpää sanoo, ettei ole itsekään aivan varma, kuka tai ketkä mitalia ovat hänelle ehdottaneet. Joka tapauksessa tunnustus tuli hänelle täytenä yllätyksenä.
– Kun minulle soitettiin siitä, en ensiksi tiennyt yhtään, mistä on kyse. En ollut kuullutkaan, että tällaisia mitaleita jaetaan, hän naurahtaa.
Hän sanoo toimineensa refleksinomaisesti.
– Siinä tilanteessa en ajatellut mitään. Vähän kuin en olisi ymmärtänyt, että se oli vaaratilanne.
Mitalinsa Aino Sillanpää saa Vaasassa, aluehallintoviraston järjestämässä tilaisuudessa. Samassa yhteydessä palkitaan kolme muutakin hengenpelastajaa eli vaasalainen Tapio Aho, tamperelainen Tatu Arminen ja vaasalainen Shakhawan Faraj.
Aho pelasti helmikuussa 2020 jäihin pudonneen moottorikelkkailijan menemällä jään reunalle ja nostamalla henkilön vedestä vaatteista vetäen.
Arminen hyppäsi jouluaattona 2019 kylmään virtaavaan veteen ja ui henkilön luokse sekä auttoi häntä pitämään pelastusrenkaasta kiinni kannatellen häntä pinnalla pelastuslaitoksen saapumiseen asti.
Shakhawan toimi lokakuussa 2018 erittäin rohkeasti ja aktiivisesti oppilaitoksessa tapahtuneessa puukotustilanteessa, ja oman henkensä uhalla esti puukottajaa jatkamasta tekoaan ja näin pelasti toisen ihmisen hengen.
Mitaleita on myönnetty 1920-luvulta alkaen.