Paikallisuutiset

Päiväkeskus tuo kaivattua vaihtelua seniorin arkeen

Moni kotona asuva ikäihminen asuu yksin ja eristyksissä.

Pietarsaari

Heinätorin päiväkeskuksessa aloitellaan päivän ohjelmaa. Arja Nordström vetää kymmenhenkiselle suomenkieliselle ryhmälle ensin puolen tunnin jumppatuokion, jonka jälkeen tehdään kaikkea muuta kuten lauletaan tai tehdään käsitöitä.

Inkeri Järvelä on ryhmän uusin jäsen ja keskiviikkona hän oli mukana neljättä kertaa. Mutta ensimmäiset kokemukset ovat olleet hienoja.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Toinen silmäni sokeutui, enkä voi kotona edes kutoa. Tytär kannusti lähtemään mukaan päiväkeskustoimintaan, etten istu vain kotona. Täällä on ollut tosi mahtavaa ja on piristävää vaihtelua olla päivä pois kotoa, Järvelä kehuu.

Tuovi Pukkila on päiväkeskuksen veteraaneja ja ollut toiminnassa mukana jo yhdeksän vuotta.

– Aiemmin kävin useammin, mutta koska hinnat nousivat, käyn enää vain kerran viikossa. Toisaalta käyn myös Järviseututalolla ja olen muutenkin seuraihmisiä. Lapsiakin on jo viidessä sukupolvessa, joten seuraa ja kyydityksiä kyllä riittää. Pukkilalta kysyttäessä, josko toimintaan olisi parannusehdotuksia, hän tuhahtaa.

– Ei voi juuri toivoa mitään lisää, koska täällä on kaikki. Löytyy monipuolista toimintaa ja ruoka on hyvää kotiruokaa. Leipovat leivätkin täällä itse, Pukkila kehuu.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Järvelä ei vielä tunne kaikkia päiväkeskuksen asiakkaita, mutta Pukkila osaa lohduttaa.

– Jos tuttuja ei ole kun tulee, on niitä varmasti kun lähtee.

Heinätorikeskuksen toiminnanjohtajaInger Gripenberg kertoo, että Heinätorikeskuksessa on ollut päiväkeskustoimintaa kaupungin tukemana lähes alusta asti, eli vuodesta 2001. Viime vuonna kaupunki kilpailutti toiminnan uudestaan ja voiton vei Östanlidissä operoiva Folkhälsan. Heinätorilla päätettiin kuitenkin jatkaa päiväkeskustoimintaa omin varoin, joskin pienimuotoisempana.

– Moni seniori ei kuitenkaan halunnut mennä Östanlidiin. Heinätorikeskus kun on tuttu paikka ja henkilökunta myös. Keskuksen sijainti on aivan keskustassa helpottaa vanhusten muuta asiointia kaupungilla.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Toiminnan pyörittäminen on kuitenkin taloudellisesti haasteellista.

– Vanhustenystävien kirpputorista saamme jonkun verran tuloja ja sitten saamme jokaiselta seniorilta 28 euron päivämaksun, joka ennen oli 12 euroa. Se sisältää päivän ohjelman, ruuan ja iltapäiväkahvit. Meillä on kaksi suomenkielistä ja yksi ruotsinkielinen ryhmä ja tilaa olisi useammallekin.

Päiväkeskustoimintaan on palkattu yksi henkilö, jonka lisäksi on tukku vapaaehtoisia ruokapalkalla.

– Ilman heitä ei päiväkeskusta olisi olemassa. Meillä on raha-automaattiyhdistykselle anomus vetämässä ensi vuodelle, joten katsotaan miten käy. Eräs suuri helpotus olisi, jos ikäihmiset voisivat käyttää palveluseteleitä päivämaksuihin. Toivoisin, että seteleiden käyttöoikeutta laajennettaisiin myös muille kuin huonokuntoisille. Moni vanhus kärsii yksinäisyydestä, vaikka fyysinen kunto olisikin kohtalainen, Gripenberg huomauttaa.

Vanhushuollon päällikköPirjo Knif sanoo, että palvelusetelin kehittämistyöryhmä on asian kimpussa.

– Palvelusetelin käyttöä on laajennettu koskemaan kahdenlaista kotihoitoa ja asumispalvelua. Silloin jo keskusteltiin seuraavasta vaiheesta, joka koskisi juuri päiväkeskustoimintaa, jolloin setelin käyttöä laajennettaisiin avohoidon tukemiseen. Työryhmä pitää kokouksia säännöllisesti, käsittelee ja ratkaisee asian aikanaan.

Kimmo Rudnäs

ps@pietarsaarensanomat.fi

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä