Urheilu

Paikallispelit ensi kauden suola – Jalkapallokaudella 2020 on kolmannes Ykkösen joukkueista Pohjanmaalta

Vuonna 1987 Fredrik Haga pelasi viimeisen ottelunsa Jaron paidassa Kakkosessa. Takaisin hän saapui 30 vuotta myöhemmin seuran toimitusjohtajaksi.
Vuonna 1987 Fredrik Haga pelasi viimeisen ottelunsa Jaron paidassa Kakkosessa. Takaisin hän saapui 30 vuotta myöhemmin seuran toimitusjohtajaksi. Kuva: Kimmo Rudnäs

Tämä oli mahdollista toteutua, mutta tuskin kukaan olisi siihen uskonut. KPV menetti liigapaikkansa TPS:lle, VPS oli pudonnut liigasta jo aiemmin ja kun SJK:n akatemiajoukkue nousi Kakkosesta Ykköseen, on sarjassa ensi kaudella neljä pohjalaisjoukkuetta. Liga Jaron toimitusjohtajaFredrik Hagan mielestä tilanne on kutkuttava.

– En muista, että tällaista tilannetta olisi ollut jalkapallon pääsarjatasolla ainakaan pariinkymmeneen vuoteen. Onhan se käsittämätöntä, että tällä kaudella oli pohjalaisjoukkueista Ykkösessä vain Jaro ja ensi kaudella meitä on neljä.

Ykkösen sarjajärjestelmäkin tulee muuttumaan mielenkiintoisemmaksi. Joukkuemäärä nousee 10:stä 12:sta ja sarjassa pelataan kaksinkertainen runkosarja, jonka jälkeen joukkueet jaetaan kuuden joukkueen ylä- ja alaloppusarjoihin. Kolme heikointa putoaa Kakkoseen. Haga pitää uudistusta hyvänä.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Liigassa systeemi oli käytössä jo tänä vuonna ja se onnistui täydellisesti säilyttämään jännityksen loppuun saakka. Liigamestaruus kun ratkesi viimeisessä ottelussa ja Veritas-stadionilla oli tupa täynnä yleisöä. Toisaalta Kakkosessa käytössä ollut yläloppusarja oli täysin merkityksetön, koska kaikissa kolmessa lohkossa nousijat olivat jo varmistuneet runkosarjan perusteella.

Hagan mukaan on tässä vaiheessa vaikea hahmottaa, missä tilanteessa KPV ja VPS ovat.

– Aina kun putoaa, tulee eteen monenlaisia kysymyksiä: Miten tästä eteenpäin? Mutta yleensä liigasta pudonneet joukkueet ovat olleet vahvoja Ykkösessä.

Ykkösen ylemmästä loppusarjasta voittaja nousee liigaan suoraan ja kakkonen, kolmonen sekä nelonen karsivat vielä keskenään toisesta nousupaikasta.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Tämä tarkoittaa, että jos yläloppusarjaan pääsee, on otteluissa vielä paljon panosta viimeisillä kierroksilla.

Haga muistuttaa, että jännittäviä pelejä ei tarvitse odottaa kesään asti. Tammikuussa alkava Suomen Cup pelataan sarjakohtaisena, eli Ykkösessä otellaan kahdessa kuuden joukkueen lohkossa.

– Päätöstä ei ole Palloliitossa tehty, mutta seurat haluaisivat pelata lohkot pikemmin alueellisina kuin kansallisina. Jos näin käy, olisi varmaan Jaron lohkon muut joukkueet AC Kajaani, KPV, VPS, SJK Ak. ja AC Oulu. Eli mielenkiintoisia otteluita tulee nähtäväksi jo talvella.

Jaron yleisökeskiarvo oli tänä vuonna lähes sama kuin vuotta aikaisemmin, eli 1 100 katsojaa per ottelu. Ainoan piikin aiheuttivat Jaakon päivien kaksi kotiottelua, joissa kummassakin kävi noin 2 000 katsojaa.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Katsojamäärä ei noussut, vaikka meillä oli mittava kausikorttikampanja ennen sarjan alkua. On kuitenkin muistettava, että katsojia kiinnostaa kamppailu kärkisijoista, ei niinkään näyttävä peli ja suuri maalimäärä. Jaro teki viime kaudella peräti 53 maalia, eli liki kaksi maalia per ottelu ja sitä ei ole tapahtunut miesmuistiin.

Haga ei usko, että Jaron, KPV:n, VPS:n ja SJK Akatemian pelaaminen samassa sarjassa tulee näkymään pelaajamarkkinoilla mitenkään dramaattisesti.

– SJK:lla on jo oma nuorisokaartinsa ja luulen, että myös VPS ja KPS tulevat Jaron tavoin panostamaan ensi kaudella enemmän oman alueensa paikallisiin pelaajiin. Sen sijaan muiden ns. vahvistuksien kohdalla, jotka ovat Pohjanmaalla pelanneet, saattaa tapahtua liikehdintää.

Fredrik Haga pelasi itse Jaron edustusjoukkueessa kaudet 1980-1987, jonka jälkeen hän sai 25-vuotiaana töitä Finnairilta ja muutti pääkaupunkiseudulle. Mies teki pitkän päivätyön HIFK:n organisaatiossa. Hän on edelleen kirjoilla Espoossa, missä hän asuu.

– Kun lähdin Helsinkiin syksyllä 1987, minulle vinoiltiin täällä, että olen takaisin Pietarsaaressa ennen joulua. No, takaisin tulin, mutta siinä meni 30 vuotta, Haga nauraa.

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä