Paikallisuutiset
Oikeakätisestä äidistä Ähtävältä tuli kädenväännön maailmanmestari vasemmalla kädellä: "Ensin ajattelin, että ehkä voisi treenata Suomen vahvimmaksi naiseksi, mutta siihen totesin olevani liian laiska", naurahtaa Anne Söderlund.
Pedersöre
Vuoden 2017 syksylläAnne Söderlund ajatteli kokeilla kädenvääntöä, mutta säikähti vaaralliselta näyttävää puuhaa ja kääntyi esittelytilaisuudessa takaisin heti kynnyksellä.
Loppuvuodesta 2019 oikeakätisestä äidistä ja kivimurskaimen pyörittäjästä tuli lajin maailmanmestari vasemmalla kädellä omassa sarjassaan, painoluokassa +75 kiloa. Matkan varrelle maailman nopeimman kamppailulajin valtiaaksi on mahtunut lukuisia tunteja määrätietoista treeniä, onnistumisia ja karvaita tappioita.
– Kisoissa parasta on adrenaliinipotku. Tykkään kilpailla, vaikkei minulla olekaan kilpailuhermoja. Häviämään olen sen sijaan oppinut, Anne Söderlund naurahtaa.
"Vasen on minulla vahvempi, vaikka olen oikeakätinen. Se on perua niiltä ajoilta kun lapset olivat pieniä; kannoin nuorinta sylissä ja tein samalla kotitöitä. Niin meni monta vuotta kun lapsiakin on neljä".
Päivittäinen leipätyö lisää ruista ranteessa kuin siinä sivussa. Isoisä Anders Söderlundin aikoinaan perustamassa Gullmar Söderlund Kb:llä hän näet käyttää, huoltaa ja korjaa lähinnä kivimurskainkonetta, mutta vahvoja hyppysiä tottelevat myös muut maanrakennusta ja kaivinkoneurakointia tarjoavan yrityksen koneet dumpperista pyörökuormaajaan. Isotkaan masiinat eivät pelota sitä, joka on ajanut kaikenlaisia koneita siitä asti kun ylipäätään ylettyi polkimille.
Raskasta ketjutaljaa maailmanmestari kantaa kuin litran maitopurkkia ja yhtä kevyesti nousevat työmaalla kahdenkymmenen litran öljykanisterit - yksi kummassakin kädessä.
Puuha kalliomurskauksen ja kaikenlaisen maa-aineksen käsittelyn parissa tuntui hänestä ensihetkistä luontevammalta kuin vaikkapa lasten- ja nuoriso-ohjaajan ammatti, johon hän alkujaan valmistui peruskoulun jälkeen.
Juuri nykyisen työn ansiota suureksi osaksi onkin, että Anne Söderlund keksi ruveta harrastamaan kädenvääntöä. Hän aloitti perheyrityksessä vuonna 2015 ja huomasi äkkiä miten ruumiillinen työ kasvatti lihasvoimaa päivä päivältä.
– Ensin ajattelin, että ehkä voisi treenata Suomen vahvimmaksi naiseksi, mutta siihen totesin olevani liian laiska, hän naurahtaa.
Söderlund kuvaa aina olleensa aika vahva ja vankkaa tekoa. Lapsena mielilajeina olivat moukari, kuula ja kiekko.
– Kädenväännössä taas massasta ja voimakkaasta keskivartalosta on vain etua. Kevyemmät joutuvat treenaamaan melkein enemmän, Söderlund epäilee.
Nopeus, voima ja tekniikka, kädenvääntäjä listaa lajin tärkeimmät momentit.
– Nopeudessa minulla on vielä työstämistä. Olen usein ehkä vähän hidas.
Myös oikea käsi kaipaa petraamista.
– Vasen on minulla vahvempi, vaikka olen oikeakätinen. Se on perua niiltä ajoilta kun lapset olivat pieniä; kannoin nuorinta sylissä ja tein samalla kotitöitä. Niin meni monta vuotta kun lapsiakin on neljä, melkein joka toinen vuosi syntyneitä.
Essegårdenille Armsport Esse -kädenvääntöseuran treeneihin tie vie kahdesti viikossa. Päälle lähes päivittäinen voimaharjoittelu kotona, yleensä 20-30 kiloin painoilla. Huomio on kropassa, selässä, sormissa ja kyynärvarsissa.
– Pyrin nousemaan aamuviideltä tekemään ennen töihin lähtöä parinkymmenen minuutin kokonaisvaltaisen voimatreenin. Kättähän väännetään koko keholla, kyynärpää on tyynyssä keskellä pöytää, toinen käsi tapissa kiinni ja katse omassa ranteessa, Anne Söderlund selventää.
Ranteen asentoa pitää seurata koko ajan vammojen varalta. Omat ranteet ovat selvinneet toistaiseksi, mutta olkapäävamma vaatii fysioterapiaa.
Takana olevista koitoksista rankimmaksi hän nostaa Puolan Rumiassa joulukuussa pidetyt maailmanmestaruuskisat.
– Kovaa oli, niin henkisesti kuin fyysisesti, Söderlund muistelee.
Hän pääsi lopulta vääntämään kullasta kaikkiaan 13 kilpailijan joukosta. Lähtöasetelmissa mukana oli kaksi suomalaista, kahdeksan ruotsalaista ja kolme puolalaista.
Seuraavaksi tähtäin on maailmanturnauskisoissa huhtikuussa Slovakiassa.
– Kisahaluja löytyy, kyse on lähinnä rahoituksen järjestymisestä.
Vahvakätiselle naiselle ei juuri löydy haastajaa seuran ja kisakenttien ulkopuolelta.
– Joskus voin heittää leikilläni puolitutulle läppää, että ratkaistaan asia vääntämällä.
Oman perheen kanssa Anne Söderlund ei väännä – edes leikillään. Perherauha pitää säilyä.
Anne Söderlund, 38
Syntynyt ja kasvanut Östensön kylässä.
Kilpaura: Kädenväännön MM-kulta Puolan Rumiassa 4.–6. joulukuuta 2019. Söderlund voitti vasemman käden maailmanmestaruuden. Oikealla kädellä hän sijoittui neljänneksi yli 75-kiloisten sarjassa. Mukana Puolan MM-kisoissa oli 17 suomalaista, saaliina viisi maailmanmestaruutta.
Kesällä 2019 SM-kultaa yli 65-kiloisten naisten sarjassa, vuonna 2018 kultaa PM-kisoissa Norjassa kummallakin kädellä.
Työskentelee perheyrityksessä, Gullmar Söderlund Kb:ssa Pännäisissä, mm. kivimurskainkuskina.
Koulutus: lapsi- ja nuorisotyön ohjaaja, prosessinhoitaja.
Koti Ala-Ähtävällä, perheeseen kuuluu aviomies Mattias Dahlund ja neljä lasta; 7, 9, 11 ja 14 v.
Seura: Armsport Esse (per. 2016, yli 30 jäsentä), treenitilat Essegårdenilla.
Muuta: vapaahetkinä ompelee ja tekee tekstiilipainotuotteita Brännkulla-tuotemerkillä.