Paikallisuutiset

Monikulttuurille esitetään omaa neuvostoa – joka kahdeksannella pietarsaarelaisella on maahanmuuttajataustaa

Maahanmuuttajien määrä kasvaa nopeasti Pietarsaaressa. Muutaman vuoden takaisessa kuvassa Tiia Tormonen opettaa suomen kieltä Itälän koulun maahanmuuttajaoppilaille. Kuva: Arkisto / Tiina Manninen

Kaupunginvaltuutettu Anni Teerikangas (vihr) jätti Pietarsaaren kaupunginvaltuustolle aloitteen monikulttuurisuusneuvoston perustamisesta Pietarsaaren.

Kaupungin asukkaista muuta kuin suomea tai ruotsia äidinkielenään puhuvien osuus on noussut jo 12,3 prosenttiin eli noin 2 400:aan. Näin noin joka kahdeksannella pietarsaarelaisella on maahanmuuttajataustaa.

– Kunnan uusista asukkaista valtaosa on tällä hetkellä maahanmuuttajataustaisia, ja Pietarsaaren kaupunki on ollut jo pitkään työperäisen maahanmuuton kohde. Pietarsaaren kaupungin strategiatyö vuosille 2025–2030 on tällä hetkellä käynnissä. On ollut runsaasti puhetta kaksikielisyysstrategiasta, mutta koska maahanmuuttajataustaisten kaupunkilaistenkin osuus on Pietarsaaressa varsin merkittävä, olisi heidänkin osallistamisensa ja äänensä saattaminen kuulluksi olisi kaupungissa tärkeää, Teerikangas kirjoittaa aloitteessaan.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Neuvosto toimii foorumina kunnan ja asukkaiden välillä, edistää monikulttuurisuutta, yhdenvertaisuutta ja kulttuurista vuoropuhelua sekä tukee kotoutumista Pietarsaaressa. Vastaavanlaisia maahanmuuttajien vaikuttajaelimiä on olemassa esimerkiksi Keravalla, Espoossa, Vantaalla, Laitilassa, Turussa ja Vaasassa.

Monikulttuurisuusneuvosto ei ole päätöksentekoelin, vaan sen tehtävänä on antaa lausuntoja sekä tehdä ehdotuksia ja aloitteita.

– Neuvosto olisi hyvä koota ottamalla huomioon erityisesti suurimmat kulttuuriryhmät ja eri kulttuuriryhmien kanssa toimivat tahot. Lisäksi neuvostoon tulisi valita kaupungin luottamushenkilöiden edustus. Neuvosto voitaisiin muodostaa pyytämällä ehdotuksia neuvoston jäseniksi, Teerikangas kirjoittaa.

Pietarsaaressa toimivat jo vammaisneuvosto, vanhusneuvosto ja nuorisovaltuusto.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Anni Teerikankaan lisäksi aloitteen allekirjoitti 14 muuta valtuutettua.

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä