Paikallisuutiset

Lontoon kadut auki – asfaltti kruunaa remonttipiinan Pietarsaaressa

Pietarsaaren Lontoon kadut kaivetaan auki. Täyssaneeraus kestää marraskuulle, mutta palkintona on aikanaan asfaltoitu kadunpinta.
Pietarsaaren Lontoon kadut kaivetaan auki. Täyssaneeraus kestää marraskuulle, mutta palkintona on aikanaan asfaltoitu kadunpinta. Kuva: Pentti Höri

Katujen saneeraustyöt Lontoon kaupunginosassa käynnistyvät näinä päivinä.

Työt aloitetaan Lotta Svärdinkadulla Adlercreutzinkadun ja Rautatienkadun välillä. Tästä eteenpäin ne jatkuvat Rautatienkadulle, Laamanninkadulle, Kulneffinkadulle sekä uudelleen Lotta Svärdinkadulle.

Saneerauksen lähtökohtana on runkovesiputkien uusiminen.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Putkisto alueella on aika vanhaa, iäkkäimmät lienevät 1950–60-luvuilta. Rautaputkissa on esiintynyt myös rikkoja vuosien varrella, kertoo Pietarsaaren Veden suunnitteluinsinööriAnssi Tervaskangas.

Työn aikana rakennetaan uusi huleveden poistojärjestelmä ja vesi- ja viemäriputket korvataan uusilla.

– Kiinteistöjen tonttijohdot uusitaan samalla, ettei tulevan tarpeen yllättäessä tarvitse kaivaa katuja uudelleen auki.

Töiden edetessä tullaan rakentamaan tilapäinen vesiverkosto. Lyhyitä katkoksia lähinnä kytkemistöiden aikaan tulee esiintymään, mutta niistä pyritään tiedottamaan asukkaita.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Tällaisten varalta kannattaa kuitenkin varata vettä talouteen esimerkiksi kanisteriin, Tervaskangas ohjeistaa.

Häiriötä liikenteelle tulee aiheutumaan, ja myös räjäytystyöt alueella ovat mahdollisia.

Kulku tonteille ja palvelu- ja pelastusajoneuvojen pääsy perille varmistetaan esimerkiksi väliaikaisilla siltarakenteilla.

Saneerauksessa yhteistyötä tekevät Pietarsaaren Vesi, tekninen palvelukeskus, Herrfors Verkko Oy sekä Pietarsaaren Seudun Puhelin Oy. Urakoitsijana toimii Sundström Ab Oy.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Lontoon neljän kadun aluesaneeraus on jatkoa aikaisemmin muun muassa Kråkholmassa ja Itänummella tehdyille kokonaisremonteille.

Viime vuonna työt Lontoossa aloitettiin jo Rautatienkadun pohjoispäästä.

– Tämän vuotinen osuus on paljon mittavampi siihen verrattuna.

Kaiken kruununa lontoolaiset tulevat saamaan kaduilleen asfalttipinnan.

Pietarsaaren Veden ja kaupungin kunnallisteknisen osaston työt maksavat noin 720 000 euroa. Herrforsin ja puhelinyhtiön investoinnit tulevat tämän päälle.

Töiden lasketaan valmistuvan marraskuun 2020 aikana.

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä