Paikallisuutiset

Länsi-Suomessa on entistä enemmän susia – Pohjanmaalla määrä kaksinkertaistui

Arkistokuva.
Arkistokuva. Kuva: Jukka Lehojärvi

Katariina Poranen

Luonnonvarakeskuksen uusimman susikanta-arvion mukaan maaliskuussa 2018 Suomessa oli 20 susilaumaa. Vuosi sitten laumoja oli neljätoista.

Kanta-arviosta selviää, että susikannan painopiste on siirtynyt idästä maan länsiosiin, joissa oli maaliskuussa valtaosa Suomen susista.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Luonnonvarakeskus arvioi, että susien määrä lännessä on kasvanut, koska alueelle asettuneet susiparit ovat saaneet pentuja. Lisäksi susilla on maan länsiosassa entistä paremmin syötävää, esimerkiksi hirvieläimiä.

Maaliskuun laskelmien mukaan maan läntisellä kannanhoitoalueella on 16 susilaumaa. Kokonaisuudessaan susia oli alueella 108–122, kun vuotta aikaisemmin niitä oli 70–80. Koko Suomessa susia on arvion mukaan 165–190.

Eniten susien määrä on kasvanut Pohjanmaalla, missä kanta on kaksinkertaistunut.

Jeppon reviirillä arvioidaan olevan neljä sutta, Perhon reviirillä kaksi, Toholammin reviirillä kolme, Kärsämäen reviirillä viisi, Nivalan reviirillä kaksi, Pulkkilan reviirillä neljä ja Pyhäjoen reviirillä neljä.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Luonnonvarakeskuksen kanta-arvio kokonaisuudessaantäällä.

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä