Paikallisuutiset

Kysely Pohjanmaalla: miten lasten ja perheiden palvelut toimivat?

Pirkko Högkulla

Osana lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelmaa Pohjanmaalla toteutetaan elektroninen kysely lasten, nuorten ja perheiden palveluista. Kyselyllä halutaan ennen kaikkea palveluiden käyttäjien näkemyksiä siitä, mikä toimii hyvin ja mitä voisi kehittää. Selvityksen kohderyhmä ovat lapset, nuoret, perheet ja vanhemmat.

Tavoitteena on että arvokas tieto asukkaiden kokemuksista tavoittaa päättäjät ja maakunnan muutosjohtajat.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Lapsi- ja perhepalvelujen muutosohjelma (LAPE) on hallituksen kärkihanke, jonka tavoitteena on uudistaa lapsi- ja perhepalveluita. Ohjelma alkoi Pohjanmaalla vuonna 2017. Muutosagentti Riku Niemistö kertoo, että tarkoituksena on luoda Pohjanmaalle yhtenäisiä toimintamalleja lasten ja perheiden palveluihin.

– Tällä hetkellä palvelut ovat monen eri toimijan vastuulla ja haluamme saada nämä palaset toimimaan yhteen entistä paremmin asiakkaan näkökulmasta.

Yksi kehitteillä oleva palvelukokonaisuus ovat perhekeskukset, joissa palvelut kerätään saman katon alle lähelle asukkaita. Kyselyn tuloksia käytetään palveluiden suunnittelussa.

– Kyselyssä asukkailla on mahdollisuus kertoa, mikä toimii ja mikä ei. Haluamme säilyttää hyvät asiat. Toivomme myös löytävämme ratkaisuja nykyisiin ongelmiin, Riku Niemistö sanoo.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Vastata voi mm. koulujen ja päiväkotien elektronisten viestintäkanavien kautta, kuten Wilma ja Päikky, sekä neuvolassa, terveyskeskuksissa, kunnissa ja seurakunnissa. Kysely aukeaa 17.9.2018 ja siihen on mahdollisuus vastata kuukauden ajan.

Kysely toteutetaan yhteistyössä alueen korkeakoulujen Åbo Akademin, Vaasan yliopiston ja Yrkeshögskolan Novian kanssa.

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä