Kulutustottumuksiin vaikuttaa ikä ja elämäntilanne

Kuva:

MAINOS - LEIJONALAINA.fi - 

Keski-ikäinen kuluttaa tilastojen mukaan eniten rahaa. Iän karttuessa perheellisellä on usein maksettavana suurempi laina sekä lapsiperheen menot. Rahaa kuluu paljon ruokaan, vaatteisiin sekä auton ylläpitokustannuksiin. Tämän lisäksi kuluja kertyy vakuutuksista ja puhelinliittymistä. Lasten kasvaessa menoja kerryttävät pelikonsolit, erilaiset kulkupelit sekä harrastusvälineet. 

 

Nuoren aikuisenkin elämässä rahan menoa on yllättävän paljon varsinkin vaiheessa, jossa ollaan muuttamassa ensimmäiseen omaan asuntoon. Ostoslistalla on ainakin pakolliset hankinnat kuten sohva, sänky ja ruokapöytä. Rahaa kuluu myös lounasruokailuihin, illanviettoon, vaatteisiin sekä kosmetiikkaan. 

 

Vähiten rahaa kuluu eläkeiän kynnyksellä. Suuremmat hankinnat on jo tehty vuosien varrella ja aikuiset lapset ovat muuttaneet pois kotoa. Eläkeläisillä on toisaalta paremmin aikaa, joten rahaa saattaa kulua muita ikäryhmiä enemmän matkusteluun sekä kulttuuririentoihin.

 

 

Asuntolaina on kotitalouksien suurin laina - muita lainoja haetaan pienempiä summia 

Asuntolainaa hakevat kotitaloudet joissa asuu noin 34 - 44 vuotiaita. Harvemmin asuntolainaa hakevat alle 25 vuotiaat henkilöt. Keskimäärin suomalaisten asuntolaina oli viime vuonna 2021 noin 106 120 euroa.

 

Toiseksi yleisin lainatuote on vakuudetonlaina, kuten kulutusluotto tai joustoluotto. Monella suomalaisella on maksettavanaan myös luottokorttivelkaa ja erilaisia osamaksuja. Opiskelijoille tarkoitettua opintolainaa nostetaan myös ahkerasti. Vuonna 2021lainatakauspäätöksen sai 103 930 opiskelijaa. 

 

Vakuudetonta lainaa nostetaan 1000 eurosta aina noin 25 000 euroon saakka. Yli 30 000 euron nostetut kulutusluotot ovat harvinaisempia, vaikka lainaa olisi mahdollista saada ilman vakuuksia jopa 60 000 euroon saakka. 

 

Opintolainan valtiontakauksen määrä riippuu iästä ja oppilaitoksesta. Vuonna 2022 alle 18 vuotias muu kuin korkeakouluopiskelija voi saada opintolainaa 300 euroa kuukaudessa, yli 18 vuotias muu kuin korkeakouluopiskelija, korkeakouluopiskelija sekä aikuiskoulutukea saava voi saada opintolainaa 650 euroa kuukaudessa, sekä ulkomailla opiskeleva 800 euroa kuukaudessa. 

 

 

Lainan kilpailuttaminen unohtuu monelta lainanhakijalta 

Lainan hakeminen voi tulla ajankohtaiseksi hyvin monesta eri syystä. Usein asunnon hankinta, opintojen aloittaminen, auton osto tai muu suurempi ostos edellyttää lainan ottamista. 

 

Laina on usein selkein ratkaisu, kun omat palkkatulot tai säästöt eivät yksinomaan riitä kattamaan kaikkia kuluja. Lainaa haetaan tyypillisesti omasta pankista ajanvarauksella, mutta lainaa voi hakea myös verkosta maksuttomalla nettihakemuksella. 

 

Yllättävän moni unohtaa lainan kilpailuttamisen kokonaan lainanhaun yhteydessä, vaikka se nykypäivän sähköisten järjestelmien avulla olisi hyvinkin helppoa. Laina kannattaa aina kilpailuttaa mahdollisimman monen eri pankin sekä rahoitusyhtiön välillä, jotta pystyy vertailemaan, mikä lainantarjoajista pystyy tarjoamaan parhaan lainan edullisimmalla lainan korolla. Lainan kilpailuttaminen on hakijalle maksutonta eikä lainatarjousten vastaanottaminen sido hakijaa mihinkään.