Paikallisuutiset

KPK Yhtiöt toteuttaa miljoonan säästöt – Mediatalo satsaa merkitykselliseen journalismiin niin digipalveluissa kuin printtilehdissä

Kuva: Jukka Lehojärvi

KPK Yhtiöt Oyj:n yhteistoimintaneuvottelut ovat päättyneet. Erilaisten säästötoimenpiteiden tulosvaikutus on noin miljoona euroa.

Yhtenä konkreettisena toimenpiteenä yhtiö tarkasteli yt:n aikana Keskipohjanmaa- ja Kalajokilaakso-lehtien ilmestymispäiviä. Konsernin hallitus päätti, että Keskipohjanmaata halutaan julkaista myös paperisena lehtenä seitsemänä päivänä viikossa. Hallitus katsoi, että tilattava Kalajokilaakso ilmestyy edelleen kahtena päivänä viikossa. Lisäksi ilmestyy Kalajokilaakson ilmaisjakelulehti keskiviikkoisin kuten nytkin.

Yhteistoimintaneuvottelut johtavat 9 henkilön vähentämiseen irtisanomisilla.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Päätetyillä toimilla on tarkoitus turvata maakunnallisen mediatalon tulevaisuus myös tulevina vuosina. Tavoitteena on vastata kuluttajien mediankäytön ja toimintaympäristössä tapahtuneisiin muutoksiin, toimitusjohtaja Vesa Pihlajamaa sanoo.

Neuvottelujen lähtökohta oli 1,7 miljoonan euron tulosparannus. Yt:n alkaessa todettiin, että suunnitellut toimenpiteet voivat johtaa enintään viidentoista henkilötyövuoden vähentämiseen irtisanomisten, osa-aikaistamisten, eläköitymisten ja muiden ratkaisujen kautta.

Keskipohjanmaa jatkaa edelleen määrätietoisesti digitaalisten sisältöjen kehittämistä, mutta samalla printistä ja sen asiakkaista pidetään huolta.

– Hyvät sisällöt puhuttelevat julkaisualustasta riippumatta. Keskipohjanmaa pystyy tekemään sellaisia juttuja ja kokonaisuuksia, joilla on merkitystä lukijoille ja alueen asukkaille. Teemme taustoittavia uutisia, selitämme asioita, tunnemme historian ja meillä on näkemyksiä tulevaisuudesta. Valeuutisten ja erilaisen viestinnän aikakaudella riippumattomalla medialla ja ammattijournalistien tekemällä työllä on tärkeä rooli, Keskipohjanmaan päätoimittajaTiina Ojutkangas jatkaa.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Keskipohjanmaa ilmestyy digitaalisena ja paperille painettuna seitsemänä päivänä viikossa, niin kuin tähänkin asti. Ojutkangas toivoo, että yhä useampi tilaaja tutustuisi myös näköislehteen, joka kuuluu kaikkiin tilauksiin.

– Digitaalista näköislehteä on tarkoitus rikastaa videoilla, lisäkuvilla ja muulla sellaisella materiaalilla, jota siellä ei tällä hetkellä ole. Näköislehti on luettavissa joka päivä heti puolen yön jälkeen. Sisältöjä julkaistaan uutissovelluksessa ja verkossa joka päivä uutistilanteen mukaan.

Ojutkangas toteaa, että maakunnallisen median merkitys on monella tavalla suuri.

– Alueellisen demokratiankin kannalta on tärkeätä, että journalismia tehdään kaikkialla Suomessa. Jonkun on puhuttava maakuntien ihmisten puolesta ja ymmärrettävä heidän tarpeitaan ja näkemyksiään. Meidän journalistimme ovat omistautuneita ammattilaisia ja he tuntevat alueen asiat ja ihmiset hyvin. Siltä pohjalta on hyvä rakentaa merkityksellistä journalismia jopa tilanteessa, jossa resurssit ovat tiukat.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Päätoimittaja Ojutkankaan mukaan nyt tehty ilmestymispäivälinjaus merkitsee myös sitä, että Keskipohjanmaa-lehti hoitaa hyvin myös ympäröivää laajaa maakuntaa.

– Esimerkiksi Ylivieskan seudulla jaettavaan paperiseen Keskipohjanmaahan suunnitellaan jopa omaa etusivua.

Suuri kysymys kaikilla lehdillä on se, miten nuoret saadaan kiinnostumaan sisällöistä.

– Jos sisällöt eivät kiinnosta nuoria, se ei ole nuorten vika. Meidän täytyy keksiä ratkaisuja, joilla saamme nuoret mukaan. Koulujen ja medioiden yhteistyötä tulee tarkastella aivan uusista näkökulmista. Ei pidä syyllistää nuoria, jos media ei saavuta heitä.

Myös Kalajokilaaksossa digisisältöjä on viimeisen vuoden aikana voimakkaasti kehitetty, ja työ jatkuu.

– Voimme yhtään liioittelematta sanoa, että Kalajokilaakso on jo nyt nykyaikainen seitsenpäiväinen paikallislehti verkossa. Toimitus on oppinut uuden työtavan, jota laadukas digijulkaiseminen edellyttää, päätoimittajaSeppo Kangas toteaa.

Myös painettujen lehtien puolella vahva uudistustyö on meneillään. Keskiviikon lehti muuttuu tammikuun 15. päivä tabloidiksi ja saa nimekseen monille tutun Kalajaskan.

– Samalla tilattavien lehtien ja keskiviikon ilmaisjakelun rooleja eriytetään. Tässä tilanteessa on hyvä, että voimme jatkaa entisillä printin ilmestymispäivillä.

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä