Paikallisuutiset
Koruliikkeeseen murtauduttiin kirveellä Pietarsaaressa – Saaliin arvo joitain tuhansia
Pietarsaarelaisen kello- ja koruliike Smedlundsin yrittäjäDick Smedlund sai perjantaina mahdollisimman tympeän herätyksen.
– Sain aamulla kello kuusi kuulla, että liikkeeseen oli yöllä murtauduttu kolmen aikoihin.
Näyteikkunaan oli tehty ihmisen mentävä reikä, mutta siitä ei ollut kuljettu.
– Sisään ei ollut menty, mutta sormuksia ja kiikari vietiin siitä näyteikkunalta.
Saaliin arvon Smedlund arvioi joiksikin tuhansiksi euroiksi. Tavara on vakuutettua, mutta tapahtunut kismittää silti.
Murtoväline ei jäänyt epäselväksi.
– Tekijä oli jättänyt paikalle kirveen, jota käytti ikkunan rikkomiseen.
Teko ei anna vaikutelmaa suunnitelmallisesta ammattirikollisuudesta.
– Jotain huumeveikkoja varmaan, Smedlund arvioi.
Smedlunds on Pietarsaaressa perustamisvuodestaan 1954 saakka toiminut perheyritys ja vakiintunut osa kaupungin keskustan kuvaa.