Paikallisuutiset

Koronatartuntojen määrä sairaanhoitopiirissä räjähti – maskeista tuli hetkessä osa arkea Pietarsaaressakin

Vaasan sairaanhoitopiirissä todettujen uusien koronavirustartuntojen luku oli maanantaiaamuna hurjat 222 tapausta, kerrotaan sairaanhoitopiirin maanantai-iltapäivänä julkaisemassa tiedotteessa. Kyse on lauantaina tai sunnuntaina otetuista näytteistä.

Viime viikon noin viiden päivän ajanjaksolla todettujen koronavirustartuntojen lukumäärä on sairaanhoitopiirin mukaan nyt suurempi kuin kaikkina edeltäneinä seitsemänä kuukautena todettujen koronavirustartuntojen määrä yhteensä.

Valtaosa positiivisen tuloksen saaneista on Vaasassa asuvia nuoria aikuisia. Joitain tapauksia on todettu myös Pietarsaaren seudulla.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Jo sunnuntaina tiedotettiin, että Vaasan toisen asteen oppilaitokset sekä ammattikorkeakoulut siirtyvät etäopetukseen. Pietarsaaren lukion rehtoriMinna Vanhamäki kertoo, että Pietarsaaressa jatketaan tällä tietoa lähiopetuksessa.

"Koko syksyn olemme valmistautuneet mahdollisuuteen, että etäopetukseen palattaisiin."

Tilanteen nopeaan muuttumiseen ollaan valmiina.

– Koko syksyn olemme valmistautuneet mahdollisuuteen, että etäopetukseen palattaisiin.

Mikäli etäopetukseen jälleen mentäisiin jatkuisi koulutyö mahdollisimman normaalina.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Oppitunnit toteutettaisiin työjärjestyksen mukaan.

Konkreettisesti koronatilanteen paheneminen näkyy lukiolla siinä, että suurella osalla oppilaista on nyt kasvoillaan maski.

– On annettu vahva maskisuositus. Kyseessä ei siis ole määräys vaan suositus, koska tämä on julkinen tila, Vanhamäki sanoo.

Samalla ulkopuolisten vierailujen määrä koululla on pyritty laskemaan mahdollisimman alhaiseksi.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Rehtori myöntää, että korontilanteen venyminen alkaa jossain määrin rasittaa.

– Ei tämä oikeastaan ole koulutyöstä pois kun saadaan olla lähiopetuksessa, mutta omassa työssä jonkin verran tuntuu.

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä