Paikallisuutiset
Korona-altistusten määrä kasvaa Pietarsaaren julkisissa asiointipaikoissa – sote-virasto pystytti päivittyvän linkin kohteista ja tapahtuma-ajoista
Pietarsaaren sosiaali- ja terveysvirasto tiedotti keskiviikkona iltapäivällä uusista tapauksista, joissa koronatartunnan saaneet henkilöt ovat ehtineet käydä julkisissa tiloissa ennen oireiden puhkeamista.
Tartunnan saaneiden kanssa lähikontaktissa olleisiin otetaan yhteys ja heidät asetetaan karanteeniin, mutta tartunnan saaneen kanssa samassa tilassa esimerkiksi ravintolassa tai kuntosalilla olleilla on ollut myös tartuntariski.
Sote-virasto suosittaa, että he ottavat yhteyden koronatestissä käyntiä varten, jos kahden viikon kuluessa yhteisissä tiloissa oleskelun jälkeen ilmenee lieviäkin hengitystieinfektion oireita kuten yskää, nuhaa, kuumetta tai kurkkukipua.
Pietarsaaren sosiaali- ja terveysvirasto on ryhtynyt päivittämään kotisivuillaan linkkiä, jossa on luettelo paikoista ja ajankohdista, joihin liittyy tartunnalle altistumisen riski. Lista näistä paikoista sekä toimintaohjeet ja yhteystiedot löytyvättästä.
Keskiviikkona listalla olivat seuraavat paikat:
Maj's jäätelökahvila, Pietarsaari 2.10.2020 klo 13:30–14
Vietnamgrilli, Pietarsaari 2.10.2020 klo 12:30–13:30
Fitness gym, Pietarsaari 2.10.2020 klo 11–12
Golden Lotus, Pietarsaari 2.10.2020 klo 14–15
Korv-Göranin yhteinen ruokala, Pietarsaari 30.9.2020 klo 13:30–14:30
Korjattu klo 18:35 yksi mahdollisen altistumisen päivämäärä.