Paikallisuutiset

Kokkolassa asuva pietarsaarelaislähtöinen Teemu Dahlman toivoo, että The Voice of Finlandin kautta avautuisi väylä keikoille: "Olen haaveillut bändin kokoamisesta"

Pietarsaarelaislähtöinen Teemu Dahlman asuu ja opiskelee Kokkolassa.
Pietarsaarelaislähtöinen Teemu Dahlman asuu ja opiskelee Kokkolassa. Kuva: Maria Store

– En malta odottaa, että jakso tulee televisiosta, toteaaTeemu Dahlman, joka on kolmas neljästä kokkolalaisesta The Voice of Finland -ohjelman lavalla.

Jatkoon ovat jo päässeet Kiia Purontaka ja Nelli Hotakainen. Dahlmanin jakso nähdään televisiossa sunnuntaina 12. helmikuuta. Ohjelmaan osallistuminen on ollut Dahlmanin mielessä aiemminkin ja hän on jopa hakenut ohjelmaan muutama vuosi sitten.

– Silloin en päässyt Ääni ratkaisee -vaiheeseen. Ohjelma tuntuu hyvältä ponnahduslaudalta musabisnekseen, Dahlman selvittää kiinnostustaan ohjelmaan.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Hän haluaa kehittää omaa artistiuraansa ja toivoo, että ohjelman kauttaa avautuisi väylä päästä esimerkiksi keikoille.

– Esiintymiskokemusta minulla ei ole paljon ja se on asia johon haluan panostaa. Olen haaveillut bändin kokoamisesta, kunhan löytyisi samanhenkistä porukkaa. Voisimme soittaa omaa musiikkiani ja covereita.

Dahlman on kirjoittanut kappaleita itselleen parin vuoden ajan ja julkaissutkin niitä esimerkiksi Spotifyssa. Häntä kiinnostaa myös muille säveltäminen sekä tuottaminen.

– Tuottaminen kiinnostaa ehkä vielä enemmän. Olenkin tuottanut jo joitakin biisejä muille, kun he ovat tulleet luokseni biisi-idean kanssa. Ykkösasia minulle on kuitenkin oma artistiura. Tarkoituksena on tehdä uusia kappaleita tämän vuoden aikana.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

31-vuotias Dahlman kertoo musiikin olevan iso osa hänen elämäänsä.

– Olen soittanut kosketinsoittimia lapsesta asti. Sen soitosta on hyötyä nyt, kun tuotan biisejä. Laulamisen aloitin kahdeksan vuotta sitten ja se on nyt ykkösinstrumenttini.

Dahlmania kiinnostaa laajasti eri genret, mutta painopiste on kuitenkin pop-musiikin puolella.

– Mutta kappale edellä menen. Jos on hyvä biisi, ei genrellä ole väliä.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Tähän asti olen laulanut sekä suomeksi että englanniksi, mutta valinta kannattaisi varmasti tehdä pikkuhiljaa.

Pietarsaarelaislähtöinen Dahlman opiskelee Kokkolassa Centria-ammattikorkeakoulussa tieto- ja viestintätekniikan insinööriksi.

– Joku voi ihmetellä miksi en opiskele musiikkia, kun se on elämäni tärkein asia. Nuorempana haaveilin vielä, että voisin elättää itseni musiikilla, mutta nyt haen jonkinlaista keskitietä. Katson kuinka paljon kehittelen omia projektia tieto- ja viestintätekniikan saralla ja kuinka paljon aikaa käytän musiikin tekemiseen, Dahlman pohtii.

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä