Paikallisuutiset

Kissat hyppivät seinälle Eeva Huotarin taidegrafiikkanäyttelyssä

Eeva Huotari innostui kissoista anoppilansa kissoja seuratessaan. ”Ne ovat semmoisia persoonia”, taiteilija miettii. Kuva: Viivi Helin

Elokuun alussa Pietarsaaren kaupunginkirjaston toisen kerroksen seinille hyppäsi lukematon määrä kiehtovia kissahahmoja. Syynä tähän on Eeva Huotarin taidegrafiikkanäyttely Hide and Seek.

Kissa-aiheiseen grafiikkaan keskittyvä näyttely koostuu neljästäkymmenestä leikkisästä ja luovasta teoksesta. Huotarin kissat venyttelevät, hyppäävät, hiipivät ja jopa muodostavat aakkosia.

– Kissat taipuvat vaikka minkälaisiin asentoihin, Huotari selittää.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Taiteilija kertoo, että teoksiin käytetyt painolaatat on tehty pääasiassa syövyttämällä tai mekaanisesti rouhimalla. Maallikko ei juurikaan huomaa eroa näiden kahden tekniikan välillä lopputuloksia vertaillessa, mutta Huotari tunnistaa tietyn ”fiiliseron”. Varsinkin rouhintaan perustuva mezzotinto-tekniikka on todella työläs ja raskas.

– Yhtä pientäkin laattaa tehdään monta tuntia. Jos tekisi tällä isoja töitä, saisi helposti viikonkin käyttää aikaa.

Pienimmät teokset ovat vain parin sormen levyisiä, ja nekin ovat täynnä yksityiskohtia. Jälki on silti tarkkaa ja huolellista.

– On se aika pientä piperrystä, Huotari toteaa.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Uransa aikana Huotari on ehtinyt tekemään kaikenlaista: Hän on esimerkiksi kuvittanut kirjoja ja tehnyt kuvituksia Kokkolan ja Pietarsaaren kaupungeille. Erilaisissa taidenäyttelyissä hän on mukana jopa 5–8 kertaa vuodessa. Monet näistä näyttelyistä ovat ulkomailla: tämänkin näyttelyn teoksista useampi on ollut esillä myös New Yorkissa tai jossain päin Eurooppaa. Huotarin ensimmäiset taidegrafiikkatyöt olivat kissa-aiheisia, mutta välissä taiteilija on tehnyt myös paljon kotiseutuaiheisia töitä.

Kotiseuturakkaus näkyy myös Hide and Seek -näyttelyssä. Esimerkiksi kahdessa teoksessa on hyödynnetty valokuvia Rosenlundin pappilasta.

Kissa-aiheisiin teoksiin Huotari sai alkujaan kipinän anoppilansa kissoista. Huotari ajattelee, että kissoilla on tietynlaista luonnetta. Kissojen avulla voi myös reflektoida omaa sisäistä maailmaa ja ihmisyyttä ylipäätään.

– Ne ovat semmoisia persoonia, niitä on kiva seurata, Huotari kuvailee.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Taiteilijalla itsellään on kotona odottamassa siperiankissa Bianca.

Huotarin kotiseuturakkaus näkyy tässäkin näyttelyssä. Valokuvaan Aspegrenin puutarhasta on yhdistetty veikeitä kissahahmoja. Kuva: Viivi Helin

Kuvataiteilijaksi Huotari on valmistunut ammattikorkeakoulu Noviasta. Tällä hetkellä hänellä on vakityö viestinnän ja markkinoinnin alalla. Lisäksi hän opettaa grafiikkaa sekä Pietarsaaressa että Kokkolassa.

– Olen ollut yhden vuoden taiteilija-apurahalla. Mutta se, että voisi heittäytyä ihan täysin taiteilijaksi, vaatisi jo jonkinlaisen lottovoiton.

Nyt Huotari on kuitenkin aloittamassa kuvataiteilijan ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon Kankaanpäässä.

– On se taide sellainen henkireikä kyllä.

Hide and Seek -taidegrafiikkanäyttely on esillä kaupunginkirjastossa tammikuun loppuun asti.

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä