Paikallisuutiset
Kesän päällystystyöt käyntiin heinäkuussa: Alajepuan ja Lövön väli työn alle kasitiellä
Etelä-Pohjanmaan ely-keskuksen kesän 2023 päällystystyöt käynnistyvät tämänhetkisen tiedon mukaan viikolla 27 eli heinäkuun ensimmäisellä viikolla.
Pohjalaismaakuntien alueella kilpailutettujen urakoiden päällystettävä pituus on reilu 100 kilometriä. Päällystysurakoitsijat ovat Asfalttikallio Oy ja Peab Industri Oy.
Yksi pisimmistä päällystettävistä tieosuuksista on Uudenkaarlepyyn ja Pedersören alueella, valtatie 8:lla. Alajepualta Lövöhön ulottuvan osuuden mitta on 20 kilometriä.
Myöhäisen päällystyksen aloituksen syynä on päällystyskohteille asetetut aikarajoitukset, koska samoissa kohteissa tehdään kuivatuksen parannustöitä. Kuivatustyöt tekee muu kuin päällystysurakoitsija tai heidän aliurakoitsijansa.
Päällystystöiden aikataulut tarkentuvat vielä kesän aikana ja kohteisiin saattaa tulla myös muutoksia.
Päällystystyömaat aiheuttavat jonkin verran häiriöitä liikenteelle. Vilkkaimmilla maanteillä päällystystyöt pyritään tekemään ruuhka-ajat huomioiden ja yötyönä, ely-keskuksen tiedotteessa kerrotaan.
Tienkäyttäjiltä toivotaan malttia ja tarkkaavaisuutta liikenteessä. Päällystystyömailla on myös jalkaisin työkoneiden ympärillä liikkuvia työntekijöitä, joiden työturvallisuus on erityisesti syytä huomioida.
Yksiajorataisilla vilkasliikenteisillä päällystyskohteilla (mm. valta- ja kantatiet) on käytössä saattoauto. Saattoauton avulla työmaan ohittaminen on turvallisempaa ja selkeämpää. Saattoauto myös varmistaa nopeusrajoitusten noudattamisen työkoneiden ja työntekijöiden kohdalla.
Saattoauto noutaa sulkuaidalta autojonot mukaansa ja vetää autojonot työmaan ohi. Työmaan lopussa saattoauto ajaa pois edestä ja päästää autot jatkamaan matkaa. Saattoauton valotaululla annetaan ohjeita autoilijoille.
Työmaiden kohdalla on alennettuja nopeusrajoituksia, joita on noudatettava niin kauan kuin päällystystyömaan liikennemerkit ovat pystyssä.
Turvallisesti tietyömaalla
Hidasta vauhtia – näin turvaat omasi ja muiden turvallisuuden
Varaudu poikkeuksellisiin liikennejärjestelyihin
Ole kärsivällinen, ajoittaista jonoutumista ei voida välttää
Ole valmis pysähtymään
Noudata liikennemerkkejä