Paikallisuutiset

Kaupunginsauna takaisin Pietarsaareen! Aloitteentekijä Lotta Nyman aikoo tavalla tai toisella yrittää herättää kansansaunakulttuurin henkiin kaupungissa.

Tavalla tai toisella aikooLotta Nyman yrittää herättää kansansaunakulttuurin henkiin Pietarsaaressa. Ensimmäinen tähtäin kaupungin saunan avaamisessa 35-vuotiaalla sosionomiopiskelijalla ja aloitteentekijällä on joulu 2020, toinen 2021.

Yksi tapa saada yleinen kiuas taas lämpenemään on koota yhteen hiileen puhaltava taustajoukko; verkostoitua, järjestää erilaisia hengennostatustilaisuuksia seminaareista yleisötilaisuuksiin, visiittiin maailman saunapääkaupunkiin Tampereelle ja näyttävään saunatapahtumaan Jaakon Päivillä. Tämä kaikki edellyttää kuitenkin ulkopuolista rahoituksen järjestymistä.

Toisena tapana on lähestyä asiaa ainakin lopputyön kautta. Siinä Nyman on joka tapauksessa päättänyt tutkia mm. kaupunginsaunan avaamisesta koituvia työllistämismahdollisuuksia, liittää mukaan kiertotalousajattelun ja sosiaalisen yrittäjyyden.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Hanke ei ole aivan kokonaan enää ajatuksen asteella, sillä avustushakemukset ovat vetämässä ja painettuna on 250 kappaletta viiden euron pahvi-vihtoja kaupungisaunan kehittämisprojektin tueksi.

"Kansansauna osallistaisi ihmisiä monin eri tavoin, talkoin ja työtilaisuuksin jo ennen avaamista. Toteutustapa siirtyisi mukana sitten itse käytännön toimintaan, joka voisi olla osuustoimintatyyppistä".

Kortin voi vaihtaa oikeaan saunavastaan heinäkuussa 2020 Rekon toripäivässä Pietarsaaressa tai sen voi käyttää sisäänpääsylippuna kaupunginsaunaan vuoden 2020 aikana, mikäli kaupunginsauna avaa ovensa Nymanin ajamana hankkeena.

Visioissa siintää kodikas sauna, jossa ihmisyhteisöt yhteenmuuraava sosiaalinen kitti on ulkoisia puitteita tärkeämpää. Lotta Nyman puhuu myös maailman inhimillistämisestä, vastavedosta eriytymiselle, syrjäytymiselle, voiton maksimoimiselle, eriarvostamiselle, yksin tekemiselle ja siitä, että ollaan kaikki vaan ihmisiä kun on pois "aatteet ja vaatteet".

– Kuilut ihmisten välillä on päästetty kasvamaan liian suuriksi, hän näkee.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Sosiaalinen yrittäjyys ja kiertotalous tulisivat mukaan kuvaan mm. työtilaisuuksina.

– Saunapuiden hankkimisesta tarjoutuisi työtilaisuuksia niitä tarvitseville, ehkä osatyökykyisille ja pitkäaikaistyöttömille. Voisiko jengi esimerkiksi saada purettavaksi autiotaloja polttopuuksi. Tällä tavoin muutoin arvottomista kiinteistöistä saataisiin hyötyä irti.

– Helppoa toki olisi tilata klapit valmiina.

Tarkoituksena ei kuitenkaan ole toimia helpoimman kautta, vaan hitaasti ja ajatuksen kanssa.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Haluan, että kansansauna osallistaisi ihmisiä monin eri tavoin, talkoin ja työtilaisuuksin jo ennen avaamista. Toteutustapa siirtyisi mukana sitten itse käytännön toimintaan, joka voisi olla osuustoimintatyyppistä, Nyman maalailee.

Toiveenaon, että myös uudet sukupolvet suomalaiset löytäisivät yleisen saunan taian, että pala ainutlaatuista sosiaalista kulttuuriperintöä palaisi arkimaailmaan historian sivuilta.

Jos asian toteutus olisi vain Nymanin käsissä, ensimmäiset löylyt heitettäisiin Pietarsaaren kansansaunassa siis jo jouluna 2020 ja vielä jossain näyttävässä kulttuurihistoriallisessa rakennuksessa keskeisessä paikassa, ihmisten keskellä.

– Vanha kaupunginsaunan kiinteistö olisi upea paikka, tai vanha palokunnantalo. Entäpä Raatihuoneen vintti, Lotta Nyman innostuu.

Tässä vaiheessa on vielä paljon auki, visionääri myöntää.

– Starttipääoma liikkuu noin 15 000 eurossa, jota haen suureksi osaksi avustuksina. Oma osuuteni on kymmenen prosenttia. Pahvivihtojen myynnillä on toiveena saada kasaan tuhannesta kahteen tuhanteen euroa.

Pahvivihtoja on tähän mennessä mennyt kaupaksi yli viisikymmentä, lähinnä joulunajan tilaisuuksissa.

– Enemmistö pitää hanketta myönteisenä ja pahvivihtaa hauskana juttuna.

Luottamustakin löytyy, sillä suurin osa uskoo pääsevänsä löylyttelemään uuden kaupunginsaunan lauteilla, loput pahvivihdan ostaneista arvelevat tulevansa hakemaan vastan.

– Kävi miten kävi aina voi elää toivossa: luvassa on joka tapauksessa joko vasta tai samettiset löylyt puukiukaalta viitosta vastaan, Nyman naurahtaa.

Vastat Nyman aikoo vääntää itse tai mikäli niitä tarvitaan paljon, tarjota puuhaa ulkopuolelle .

Tahto tehdä jotain konkreettista kotikaupungin eteen Lotta Nymanilla heräsi Pietarsaaren tulevaisuutta koskevassa tilaisuudessa syksyllä.

– Omalta osaltani en haluaisi jättää uudistustoiveita pelkän passiivisen puheen varaan.

Lotta Nyman, 35

Opiskelee sosionomiksi Vaasassa.

Kokoaa lopputyötä mm. kaupunginsaunan työllistämismahdollisuuksista ja pietarsaarelaisesta saunakulttuurista, jota on tarkoitus elvyttää.

Koettaa avata kaupunginsaunan jouluksi 2020 tai 2021, mahdollisesti osuustoimintamuotoisena.

Hakenut rahoitusta mm. Kulturfondenista taustatyötä varten. Itse saunan avaamisen osalta suunnitelmissa toteutus ESR-projektina.

Työskennellyt aiemmin mm. ravintola-alalla ja Alkossa.

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä