Paikallisuutiset

Kapula vaihtui Cityryhmässä

Pia Forsman on keskustan yrittäjäyhdistyksen uusi toiminnanjohtaja.

– Vähittäiskauppa ja markkinointi ovat minun juttuja, kuvaa Cityryhmän uusi vetäjä Pia Forsman. Kuva: Pirkko Högkulla

Pietarsaaren Cityryhmä on keskustan yrittäjien oma yhdistys, jossa on satakunta jäsentä. Vuonna 2004 perustetun yhdistyksen toimintaa luotsaa kohti kaksikymppisiä uutena toiminnanjohtajana tradenomi Pia Forsman, joka seuraa tehtävässä Ida-Marie Jungellia.

Aivan uusi kasvo Forsman ei ole Cityryhmässä. Hän aloitti viime vuoden marraskuussa yhdistyksen palveluksessa toimistovastaavana vastuullaan muun muassa kirjanpito ja laskutus.

– Innostavalta tuntuu. Mitä enemmän on tullut uusia asioita eteen, sitä mielekkäämpää tekeminen on, hän kokee.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Olen yhdistyksen ainoa palkattu työntekijä. Uutta työnkuvaani Cityryhmän vetäjänä käydään läpi yhdistyksen hallituksen kokouksessa elokuussa, huomauttaa Pia Forsman.

Yrittäjyys iloineen ja suruineen on Forsmanille tuttua puuhaa, sillä hän on itsekin toiminut yrittäjänä.

– Pyöritin pitkään viherkasvien verkkokauppaa, mutta lopetin sen kun aloitin Cityryhmässä. Koiria trimmaan edelleen, mutta koirien kasvatuksessa on ollut parin vuoden tauko.

Aiempaan työhistoriaan kuulu markkinointivastaavan tehtävät Silikotekillä.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Vähittäiskauppa ja markkinointi ylipäätään ovat minun juttuja, Pia Forsman kuvaa.

Ihmisiä pitää saada ikeskustaan, viihtymään ja avaamaan liikkeiden ovia.

Tulevista tapahtumista päällimmäisenä on valmistelussa Spotlight, Pietarsaaren kulttuurin ja kaupan yö, joka täyttää keskustan kaupanteosta, erilaisesta ohjelmasta, taiteesta ja musiikista 23. elokuuta.

Syksy tuo niin ikään toripäivän ja yrittäjälähtöisen myyntitapahtuma October City Salen.

– Yhdistyksen jäsenten kanssa kokoonnutaan myös aamiaistreffeille, joilta saa hyviä ideoita.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Työn suolahan on juuri se, että saa olla yhteydessä yrittäjiin ja vaihtaa ajatuksia. Ja Cityryhmän yksi tärkeistä tehtävistä on toimia yrittäjien edustajana kaupunkiin päin, olla yrittäjien ääni, Forsman luonnehtii.

Pia Forsman aloitti Cityryhmässä toimistovastaavana viime vuoden marraskuussa. Työtilat sijoittuvat raatihuoneelle. - Paljoa tämän keskemmälle kaupunkia ei pääse. Kuva: Pirkko Högkulla

– Jatkossa järjestäisin mielelläni enemmän kaupallisia tempauksia kuten shoppailuviikonloppuja. Torin ilme on kehittynyt istutuslaatikoiden myötä, mutta toria pitäisi saada aktivoitua, Forsman pohdiskelee.

Keskustan elävöittämistä Pia Forsman luonnehtii monimuotoiseksi asiaksi.

– Itse katsoisin lähtökohdaksi, että pitää saada ihmisiä keskustaan, viihtymään ja avaamaan liikkeiden ovia.

Pia Forsman kuvaa itseään paljasjalkaiseksi pietarsaarelaiseksi, jonka kotiosoite löytyy Luodon puolelta Storströmmenin alueelta veden ääreltä.

– Meiltä on torille matkaa reilut seitsemän kilometriä, jonka mieluusti pyöräilen hyvällä säällä. Asumme kahdestaan, sillä kaksi lastamme ovat aikuisia ja he ovat muuttaneet pois kotoa.

Vapaahetkiin kuuluvat muun muassa koirat, kuvataiteet ja avanto.

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä