Iskeekö taantuma kulutuslainoihin - varovaisuutta on liikkeellä nyt kaikkialla

Kuva:

MAINOS - TALOUTEEN.COM

Ovatko kuluttajat kautta maailman lyöneet vähän käyttöjarruja päälle? Tämä nimittäin saattaa näkyä ensivuonna tämän vuoden kuluttajalaina tilastoissa ja aika monessa muussakin datassa.

Maailman nykyinen tilanne on monella tapaa hyvin erikoinen ja eletään sellaisia aikoja, joita ei ole vielä tullut vastaan ainakaan modernissa maailmassa.

Jos lähdetään ensin koronasta liikkeelle, sitten jollain tavalla koko maailmaa koskettava sota iskee päälle ja aiheuttaa merkittävää hämmennystä maailmalle yleisesti, niin ei ole ihme, että pakka menee sekaisinaivan kaikkialla.

Tämän näkee todella hyvin ihmisten kulutuksessa, sillä monet kotitaloudet ovat osittain karsineet matkustelua, isompia hankintoja ja yleisesti rahan käyttöään.

Myös auton hankintaa saatetaan nyt lykätä pidemmälle, vaikka "normaaleissa" olosuhteissa se oltaisiin jo uusittu tällä päivämäärällä.  Ja ehkä ensi kesällä jätetään se mökkilaina hankkimatta, koska korot ovat heränneet eloon. Nolla-% korkojen ympäristö loistaa täydellisellä poissa olemisellaan, eikä kukaan tiedä suuntaa.

Varovainen Suomen kansa kyllä reagoi tähän. Ja se ei ole ollenkaan väärin, kuvastaa hyvin suomalaisuutta, josta voi olla ylpeä.

 

Tiukennuksia tai muutoksia pankkimaailmassa on tehty, mutta ei niistä nyt kirkossa kuuluteta

Tuntuisi siltä, että maailma on hiljentynyt vähintään muutaman tuuman verran.

Eikä siis vaan pelkästään puhuta viilentyneistä asunto- sekä asuntolainamarkkinoista, joista raportoi pankkilainavertailu.fi viimeisen kolmen kuukauden ajalta ja samalla ennustaa sen olevan vain alkurummutusta, vaan laajemmista markkinoista. Tarkalleen ottaen koko luottosysteemistä.

Hiljentymisen merkkejä on ja ne voi tarkkasilmäisenä havaita juurikin talouteen liittyvissä ilmiöissä. Kiinan talouskasvun junnaamisen jatkuminen (ennusteen lähteenä Kiinan talousvirasto) voi pitkittää ja pahentaa jo piilevää tai alkanutta lamaa.

Ainoa asia, missä mikään ei koskaan hiljene, on sosiaalinen media.

Lama on alkanut epävirallisen virallisesti ja ihan maailmanlaajuisesti, vaikka ainakaan Suomessa ei vielä talven pimeydestä huolimatta, ole niitä kuuluisia niin kutsuttuja tummia pilviä taivaalla. Tai ehkä ne juuri peittävät sen taantuman ja se ei vielä vain näy.

Vaikka 2023 vuodesta ennustettiin "annus mirabilis":tä, niin aika todella näyttää, kuinka ja mihin esimerkiksi hintakriisi, sota ja inflaatiopeikko asettuvat. Tai kenen puolelle, suunta on vielä haparoiva. Ennen kaikkea on mielenkiintoista tietää, miten se vaikuttaa lainamarkkinoihin ja kuluttajiin.

 

Entä lainojen korkomarginaalit, jos palataan kuluttajiin ja takas maan pinnalle?

Ne ovat tällä hetkellä täysiä kysymysmerkkejä, eikä kaneja voi tai ole varaa heitellä hatusta loputtomiin. Onneksi pääsimme kuitenkin nauttimaan nollakorosta vuosikausia, vaikka sillä nyt ei tavalliselle kulutuslainalle ollut niin suurta merkitystä.

Pienempien korkojen puolesta kannattaa vähän suorittaakin, vaikka onneksi kiitos lainankilpailuttajien ne tulevat melkein kuin itsestään.

Oli hyvin yksinkertaista selvittää, mistä lainaa saa edullisesti ja miten siihen voi päätyä ilman, että joudut vaihtamaan pankkia tai oikeasti täyttämään kymmenittäin hakemuksia eri palveluille.

Kun kilpailutat luotot jonkun välittäjän kautta, olet melkein tässä vaiheessa jo lähellä parasta lainatarjousta ja oikeastaan vain näin haaviin osuu halvin laina netissä ja paras korko, eikä tähän ole oikeasti mitään muuta keinoa. Mutta onneksi asia on kuitenkin näin helposti ratkaistu.

Emmekä oikeastaan näe mitään syytä, miksi joku haluaisi nähdä hirveän työnmäärä lainan etsinnässä ja sitten vielä korkojen vertailussa. On paljon helpompaa saada ne kaikki yhteen riviin selvällä suomenkielellä ja numeroina.

Lainaaminen on tehty helpoksi, mutta itse luoton saaminen on puolestaan mennyt aivan toiseen suuntaan ja luottoja myönnetään hirveän huonosti tällä hetkellä pankkien toimesta. Erityisesti tulojen säännöllisyyttä ja työpaikkaa katsotaan nyt todella tarkasti.

Epävakaus näkyy siis vähän kaikkialla, eikä kovin suuria peliliikkeitä tehdä missään, eikä nyt puhuta pelkästään rahoitusmaailmasta, vaan laman vaikutuksista.

 

Mikään ei silti muutu lopullisesti - kulutusluoton myöntäminen ei lopu: jarrutus saattaa olla myös ihan tervettä

Vaikka tällä hetkellä otsikot ovat synkkiä ja monella on epävarma olo, mihin tässä oikein mennään.

Erityiset nuoret, jotka ovat aloittamassa elämää ja tarvitsevat kulutusluottoa tai rahoitusta asuntoon, yrityksen kassavirran kohentamisen ja tärkeisiin hankintoihin, ovat vähintäänkin haastavassa tilanteessa.

Apua ei oikein ole, tai sitä tarvitsee liian moni. Onneksi työllisyys on vielä kuitenkin kohtuullisen hyvällä tasolla, eivätkä nuoret ole osoittautuneet täydellistä passivoitumista, mitä on varmasti pelätty tapahtuvan.

Vaikka rahoitusapua ei löytyisikään, niin sisukkuuden aste on kyllä kohdillaan ainakin keskimäärin, joka kantaa meitä pitkälle.