Paikallisuutiset

Haikara toimitti triplapaketin turvallisesti perille: – Heti raskauden alussa vaistosin, ettei kaikki ole niin kuin pitää, sanoo monikko- ja suurperheen äiti.

Harvinainen perheonni kohtasi pietarsaarelaista Vera Saarista ja Iiro Vilkasta. Heistä tuli kolmosten vanhemmat ja samalla sekä monikko- että suurperheellisiä. Perheessä on entuudestaan kolme lasta.

Pietarsaari

Kolme pientä kääröä kiskoo voimaunta, samassa pinnasängyssä poikittain. Kuukauden ikäiset Iisa-tyttö sekä identtiset pojat Oula ja Eliel ne siinä keräävät voimia elämän ensimmäiseen kevääseen. Ihme ja kumma, hiipivät vanhemmatkinVera Saarinen ja Iiro Vilkas nyyttejä tuon tuosta ihastelemaan. Sydämet sulattava näky saa suupielet nousemaan vanhemmissa, joista tuli kerralla paitsi monikko- myös suurperheellisiä kun lapsia on entuudestaan kolme; 2-vuotias Ilja, 6-vuotias Adina ja 8-vuotias Elle.

– Suurperheellisyys oli kyllä yksi asia, joka ei kuulunut meidän päällimmäisiin visioihin, vaikka tulinkin äidiksi ensimmäisen kerran jo 19-vuotiaana. Jos joku olisi sanonut, että olen 28-vuotiaana kuuden lapsen äiti - tai Iiro 30-vuotiaana kuuden lapsen isä, emme kumpikaan olisi taatusti uskoneet, nauraa Vera Saarinen.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Heti raskauden alkuvaiheessa Vera Saarinen vaistosi, että jotain tavallisesta poikkeavaa on meneillään.

Monet kyllä kauhistelevat miten jaksamme kulkea hissittömässä talossa kolmanteen kerrokseen lasten kanssa. Iiro Vilkas Isä

– Kysehän oli neljännestä raskaudesta, mutta kohtu kasvoi minusta aivan liian nopeasti.

Lääkärin ilme vahvisti epäilyn oikeaksi kymmenennellä viikolla ultrassa; kaikki ei ole niin kuin pitää.

– Kysyin, onko kaksi ja lääkäri vastasi ei. Heti seuraava ajatukseni oli, että voi ei, siellä on vauva ja kasvain. Sitten putosi pommi: kolmehan täällä on. Lääkäri taisi olla vähintään yhtä hölmistynyt kuin minäkin, Saarinen muistelee hyväntuulisesti.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Hän kertoo uskaltaneensa hengittää vasta kun kuuli, että kaikilla on syke.

– Tuolla hetkellä olisi varmaan ollut helpompi omaksua tieto kaksosista, sillä olin jo puolitosissani heittänyt Iirolle ajatuksen kahdesta vauvasta.

Iiro Vilkas kuvaa kuinka hän keskelle trukkimiehen työpäivää sai Veralta itkun ja naurun sekaisen puhelun.

– Ensin säikähdin, sitten tajusin itkun ja naurun keskeltä sanan "kolmoset". Aivot löivät hetken tyhjää.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Kesti aikansa ennen itse totuttiin ajatukseen kolmosista. Sitten saatiinkin jo alkaa rauhoitella muita, sukulaisia ja ystäviä, että kaikki järjestyy.

Monikkoraskautta he pitävät onnellisena ja luonnollisena sattumana.

– Liekö geeneillä sormensa pelissä, sillä kaksosia löytyy kummankin puolelta, mm. minun pikkuserkut, sedän lapset, ovat kaksosia, Vera Saarinen toteaa.

Uuden vuoden aattona, vuoden 2018 viimeisenä päivänä kolme pientä, hyväkuntoista sisarusta näki päivänvalon Oulun yliopistollisessa sairaalassa raskausviikolla 34 + 5 päivää. Sektio oli alkujaan suunniteltu tehtäväksi jo 20.12., mutta vauvojen kasvaessa hyvin ajankohtaa lykättiin 2. päivään tammikuuta.

– Lapset kuitenkin päättivät tulla maailmaan omassa aikataulussaan. Vähän pelotti yllättävä käänne, mutta samalla olin iloinen, että sektio tehtiinkin kiireellisenä. Jännitin nimittäin suunniteltua sektiota hirveästi.

– Kaikki tuntui niin hyvältä kuin tuossa tilanteessa, riskiraskauden loppumetreillä, voi ylipäätään tuntua. Siitä olin iloinen, että vauvat olivat ehtineet saada keuhkoja kypsentävää kortisonia viikkoa ennen synnytystä. Iiro oli kotona muiden lasten kanssa, Vera Saarinen muistelee.

Whatsup kilautti kotiin ääniviestin: nyt mennään.

Ei pienen pieniä keskosia eikä edes pikkukeskosia vauvat olleet, sillä jokaisen syntymäpaino ylitti 2000 grammaa. Oula painoi 2335 g ja pituutta oli 46 cm, Eliel oli 2120 g ja 44 cm sekä Iisa 2320 g ja 43 cm. Tällä hetkellä sekä Iisa että Oula painavat yli 3 kiloa, Iisa 3180 g ja Oula 3050 g. Elielilläkin on enää 150 grammaa tavoitepainoon; hän painaa tällä hetkellä 2850 g.

– Kun kaikki kolme ovat kolmikiloisia olen luvannut Adinalle ja hänen kavereille tulla käymään eskarissa vauvojen kanssa. Kolmoset ovatkin meidän tuttavapiirissä pieniä julkkiksia, jotka kaikki haluavat nähdä, hymyilee Vera Saarinen.

Kotiutuminen tapahtui vauvojen ollessa 9 päivän ikäisiä. Oulusta matka vei 2. tammikuuta sairaalaan Kokkolaan, jossa vierähti viikko.

Elämän eliksiiriä vauvat saavat toistaiseksi 2-4 tunnin välein vuorokauden ympäri, pullomaitoa on tarjolla aina kolmannella kerralla.

– Minä imetän kerralla kahta ja Iiro antaa kolmannelle pullosta sille, joka sai tissimaitoa viimeksi.

Käytännössä vauvat nukkuvat ja syövät - mahakivuilta on vältytty.

– Nyt on näin. Huomenna voi olla toisin, niin kuin kaikki vanhemmat hyvin tietävät, tuumii Vera Saarinen.

Hissun kissun on arki lähtenyt pyörimään tuoreessa monikkoperheessä harrastuksineen, päivähoitoineen, esikouluineen, koulunkäynteineen. Vauvoilla on normaali neuvolaseuranta Pietarsaaressa, mutta ennenaikaisuudesta johtuen laajempi kontrolli tehdään Kokkolassa toukokuun alussa eli kun lasketusta ajasta on kulunut kolme kuukautta.

Koti löytyy hissittömän kerrostalon kolmannesta kerroksesta, missä 84 neliöitä on jakamassa myös uskollinen Lola-koira.

– Muutimme tänne viime kesänä ja muuttoviikolla saimme tietää raskaudesta. Sopimus oli kuitenkin tehty eikä sitä lähdetty purkamaan. Haemme isompaa asuntoa pikkuhiljaa. Ei se ole tällä hetkellä ensimmäisenä prioriteettina. Haluamme rauhoittaa elämän nyt kaikin puolin, Iiro Vilkas toteaa.

– Monet kyllä kauhistelevat miten jaksamme kulkea hissittömässä talossa kolmanteen kerrokseen lasten kanssa. Me itse olemme taas portaisiin tottuneet. Seinät vaan tulevat konkreettisesti jossain vaiheessa pakostakin vastaan kahdeksan hengen perheelle.

Kaikesta avusta perheessä ollaan kiitollisia.

– Emme yritäkään selviytyä kahdestaan. Mummu ja pappa ovat aivan korvaamattomia. Myös tyttöjen kavereiden perheiltä on saatu runsaasti tukea monessa eri muodossa, niin tavaroina kuin käytännön töissä. Onkin itse asiassa aivan uskomatonta kuinka meitä on pidetty ajatuksissa koko ajan, kiittää Vera Saarinen.

– Kaupungin kotiapu käy ensi viikosta lukien kolmesti kun Iiro aloittaa työt. Kolmosista myönnettävä ylimääräinen 120 päivän vanhempainvapaa jää käytettäväksi myöhemmin, kuuluvat suunnitelmat.

Mistään ei aiota ottaa kannettavaksi turhaa stressiä - ainakaan uuden auton hankinnasta.

– Jos asumme jatkossakin keskustassa tuntuu jonkun minibussin ostaminen ylilyönniltä - ja kalliilta käyttää. Toisaalta ilman tilavaa autoa emme pääse yhdessä muualle kuin sopivan kävelymatkan päähän.

Kasvatusperiaatteet ovat selvät. Kasvatus ei voi olla sama kun on erilaisia persoonia.

– Myös Oula, Eliel ja Iisa saavat yksilöllisen kasvatuksen. Pääsääntöisesti emme pue heitä samanlaisiin vaatteisiin. Painotamme yksilöllisyyttä aina kun voimme. Kun on monikko, joutuu joka tapauksessa jakamaan monta asiaa, Saarinen näkee.

Suurperheen äidin titteliä Vera Saarinen myöntää vielä hieman oudoksuvansa. Tässä sitä nyt kuitenkin ollaan - eikä tämä nyt niin työläältä ja kummalliselta tunnukaan, hän naurahtaa.

– Olen onnellinen tästä perheestä. Se on tärkeä ja arvokas.

Iiro Vilkas peukuttaa vieressä. On iltapäivän hiljainen hetki. Oula uinuu äidin sylissä, Iisa Adinan ja Eliel Ellen lämpimässä hoivassa. Kaksivuotiasta Iljaa kiinnostaa vielä enemmän Pikku Kakkosen tapahtumat.

Kolmosia syntyy vuodessa noin kymmeneen perheeseen Suomessa

Vera Saarisen, 28, ja Iiro Vilkkaan, 30, perheeseen syntyi kolmoset, kaksi poikaa ja yksi tyttö, 31.12.2018 Oulun yliopistollisessa sairaalassa raskausviikolla 34 + 5 päivää. Pojat ovat identtisiä. Perheeseen kuuluu entuudestaan kolme lasta; 2-vuotias Ilja, 6-vuotias Adina ja 8-vuotias Elle. Perhe asuu Pietarsaaressa. Saarinen työskentelee myyjänä silmälasiliikkeessä, Vilkas trukinkuljettajana.

Syntymämitat: Oula 2335 g ja 46 cm, Eliel 2120 g ja 44 cm, Iisa 2320 g ja 43 cm.

Suomessa kolmosia syntyy vain noin 10 perheeseen vuodessa.

Monisikiöraskauden syntyyn vaikuttaa monet seikat, mm. perinnöllisyys, erityisesti äidin puolen suvussa.

Kolmosraskaudessa naiselta irtoaa tyypillisesti kaksi munasolua, jotka molemmat hedelmöittyvät, ja joista toinen jakautuu kahtia, jolloin lapsista kaksi on identtisiä ja yksi epäidenttinen. Kaksi lapsista ovat näin ollen samaa sukupuolta ja heillä on sama veriryhmä. Kolmas vauva voi olla kumpaa sukupuolta tahansa.

Suomessa kolmosista myönnetään 120 arkipäivää ylimääräistä vanhempainvapaata.

Perustuki on 170 euron veroton rahasumma tai äitiyspakkaus. Monisikiöraskauksissa ensimmäisestä syntyneestä lapsesta saa yhden äitiyspakkauksen tai rahasumman, kaksosista kolme pakkausta ja kolmosista kuusi.

Monikkoperheiden omaa juhlapäivää, kaksosten päivää vietetään lauantaina 2.2. teemalla "monikkoperhe kiittää".

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä