Etäpisteen suunnittelu kotiin

Nykyisin yhä useampi tekee osittain tai kokonaan etätöitä kotona.

Työskentelyä varten on hyvä olla sopiva tila, jossa töihin pääsee keskittymään ilman jatkuvia keskeytyksiä. Myös ergonomia on erityisen tärkeä osa etätyöpisteen suunnittelua. Ergonomisella työtilalla tuetaan erityisesti omaa fyysistä hyvinvointia, ja estetään päätetyöläisille yleisiä hartia-, niska- ja selkävaivoja. Myös riittävä valaistus ja etäpalavereihin sopiva tausta ovat asioita, joita kannattaa miettiä ennen pisteen toteuttamista.

Etätyöpisteen ergonomiasta kannattaa huolehtia

Päätteen ääressä työskentelevillä on paljosta istumisesta ja huonosta työasennosta johtuvia vaivoja, joita voidaan kuitenkin ehkäistä huolehtimalla työasennon ergonomisuudesta. Ergonomisuus lähtee itselleen sopivista kalusteista. Kannattaa suunnata hankkimaan työpöytä osoitteesta Kodin1.com, josta löytyy valtava valikoima eri kokoisia työpöytiä. Kannattaa mitata tila, johon pöytä tulee, sekä itselleen sopiva korkeus. Näiden mittojen avulla on helppo lähteä hankkimaan tilaan sopiva, ergonomisen työskentelyn mahdollistava pöytä.

Työpisteessä tulisi olla myös sopiva työtuoli, joka tarjoaa hyvän tuen selälle. Tuolin istuin- ja selkänojan tulisi olla mitoitettu siten, että selkää voi pitää suorana ja vartaloa rentona. Tuolin ja pöydän tulee sopia yhteen siten, että pöydän ääressä pääsee hyvään asentoon.

Sopivan tilan löytäminen

Etätyöpisteen tulisi olla rauhallinen ja hiljainen, jotta työhön voi keskittyä ilman turhia keskeytyksiä. Aina työnteolle ei tarvitse löytyä kokonaista erillistä huonetta, vaan isompaan tilaan voi järjestää rauhallisen nurkkauksen, jonka ohi koko muu perhe ei jatkuvasti liiku. Kun työpiste perustetaan isompaan tilaan, kannattaa myös huomioida muu sisustus ja hankkia kalusteet, jotka ovat sopusoinnussa sen kanssa.

Etätyöpisteen tausta ja sisustus

Mikäli mahdollista, etätyöpisteen taustaksi kannattaa valita mahdollisimman selkeä ja neutraali tila. Etäpalavereissa joutuu välillä pitämään kameraa päällä, ja neutraali tausta näyttää siinä parhaalta. Työpisteelle saa lisää viihtyisyyttä sisustamalla sitä esimerkiksi kasvien avulla. Kannattaa miettiä myös työvälineiden sijoittelua ja säilytystilaa. Mikäli työssä tarvitsee paljon toimistotarvikkeita, kannattaa niille varata laatikosto tai säilytyspurkkeja, johon ne saa aseteltua siististi. Riittävä säilytystila pitää työpisteen siistinä ja viihtyisänä.

Riittävä valaistus on tärkeä

Jotta silmät eivät rasitu liikaa, kannattaa myös huolehtia tilaan riittävä valaistus. Valon on hyvä olla tarpeeksi voimakasta ja kirkasta, mutta myös tasaista. Vaikka työpiste olisi ikkunan ääressä, Suomessa on melko hämärää puolet vuodesta. Kannattaakin hankkia erilaisia valaisimia etätyöpisteelle. Yleensä suositeltavaa on asentaa sekä katto- että pöytävalaisin. Kattovalaisin antaa yleisen valaistuksen ja pöytävalaisin tuo lisävaloa. Kunnollista valaistusta tarvitaan myös etäpalaverien aikana.

Työpöydän ääressä vietetään pitkiä aikoja päivästä, joten etätyöpisteen suunnittelu kannattaa tehdä huolellisesti. Kannattaa käyttää aikaa oikean paikan miettimiseen ja varmistaa, että kyseisessä tilassa on mahdollisuus rauhalliseen työskentelyyn. Erilaisten päätetyöskentelystä johtuvien vaivojen ehkäisemiseksi kannattaa nähdä vaivaa sopivan työpöydän ja -tuolin valintaan. Kasvien ja muun piensisustamisen avulla työpisteestä voi tehdä viihtyisän, jolloin sen ääreen asettuu aamuisin mielellään.