Paikallisuutiset
Digitaalinen ajanvaraus hoitajalle käyttöön myös Pietarsaaren seudulla
Ajan hoitajan vastaanotolle voi nyt varata verkosta koko Pohjanmaan hyvinvointialueella, kun palvelu laajeni Pietarsaaren seudulle, Kaskisiin sekä Kristiinankaupunkiin.
– Nyt voi varata ajan digitaalisesti hoitajan vastaanotolle esimerkiksi rokotuksiin, korvahuuhteluun tai tikkien poistoon, kertoo projektipäällikkö Sofi Nyman hyvinvointialueen tiedotteessa.
Osan varatuista ajoista voi tarkistaa, siirtää tai perua digitaalisesti. Aikoja avataan varattavaksi kerralla tietty määrä, minkä vuoksi järjestelmässä ei välttämättä aina näy vapaita aikoja. Digitaalinen ajanvaraus on joidenkin kuntien alueella ollut käytössä jo aiemmin.
Tällä hetkellä Pohjanmaalla on useita eri järjestelmiä, minkä vuoksi palveluissa on kuntakohtaisia eroja.
– Joillakin paikkakunnilla on hoitajan vastaanoton lisäksi mahdollista varata esimerkiksi neuvolan puhelinaika tai tarkistaa hammaslääkärin vastaanottoaika verkossa. Kun otamme käyttöön koko alueen yhteisen asiakas- ja potilastietojärjestelmän, on kaikilla samat mahdollisuudet käyttää digitaalisia palvelukanavia. Kanavat otetaan käyttöön asteittain, selventää Nyman.
Verkkosivuilla digitaaliset palvelukanavat on koottu yhdelle sivulle, josta voi myös valita palvelukanavan asiointikunnan mukaan.
– Digitaaliset palvelukanavamme tarjoavat vaihtoehdon perinteiselle asioinnille, ja toivomme, että yhteydenotot verkon kautta vähentävät ajoittaisia ruuhkia puhelimessa. Tutut puhelinnumerot ovat edelleen käytössä esimerkiksi hoidon tarpeen arviointiin, sanoo viestintäjohtaja Petra Fager.