Paikallisuutiset

Bakteerilöydös Pietarsaaren uimahallissa: kolme allasta suljettu toistaiseksi

Pietarsaaren uimahallissa ovat tällä hetkellä käytössä iso allas ja poreallas. Kuvituskuva. Kuva: Jukka Lehojärvi

Pietarsaaren uimahallin opetusaltaan vedestä on löydetty Pseudomonas aeruginosa -bakteeria. Löydöksen myötä opetusallas sekä samaan vedenkäsittelyjärjestelmään liitetyt monitoimiallas ja kahluuallas on suljettu toistaiseksi.

Pietarsaaren kaupungin tiedotteen mukaan Kallan ympäristöterveys otti näytteet keskiviikkona 18. lokakuuta osana rutiininäytteidenottoa.

Pietarsaaren uimahallissa on aloitettu toimenpiteet allasveden puhdistamisesta. Altaita ei oteta uudestaan käyttöön ennen kuin veden laatu on todettu viranomaisnäyttein todettu täyttävän allasveden laatuvaatimukset.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Pseudomonas aeruginosa -bakteeria ei saa esiintyä allasvedessä lainkaan. Kyseinen bakteeri saattaa tyypillisesti aiheuttaa ihottumaa tai ulkoisen korvakäytävän tulehduksen. Bakteeri voi aiheuttaa infektioita lähinnä henkilöille, joilla on heikentynyt vastustuskyky.

Pseudomonas-suvun bakteerit ovat yleisiä ympäristössä, joten niitä päätyy helposti uimahalliin ja siten allasveteen. Uimahallien kannalta bakteeri on haastava, sillä se kestää melko hyvin kloorausta.

Uusintanäytteet otetaan altaista ensi viikon maanantaina ja tiistaina.

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä