Paikallisuutiset

Ammattilaiset valvovat koulujen päättäjäisviikonloppua – lisää vapaaehtoisia toivotaan tueksi

Alaikäisiltä kerätään perinteisesti pois alkoholia sekä teräaseita ja sumutteita.

Koulujen päättäjäisviikkoon valmistautuvat vasemmalta nuorisotoimen Tiina Höylä-Männistö, ensihoitajat Marika Lönnvik, Linda Svanbäck, Maria Rudbäck ja Kalle Dahlin, Fiilis-nuorisoaseman David Sandström sekä lastensuojelun sosiaaliohjaajat Mia Björkgård, Patrik Mölsä ja Pia Nordling. Kuva: Pentti Höri

Moniammatillinen ryhmä varustautuu jälleen vuoden kriittisimpään viikonloppuun. Koulujen päättäjäisiä vietetään tuota pikaa, ja perinteen mukaisesti nuoret kokoontuvat kaupunkiin.

Pietarsaaressa tiedetään vanhastaan, että tapahtumia on hyvä valvoa sekä viranomais- että vapaaehtoisvoimin.

Perjantai-iltana 31. toukokuuta kaupungille jalkautuvat poliisi ja sosiaalitoimen lastensuojelu.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Tänä vuonna meillä on hyvin resursseja. Liikumme jalan ja olemme näkyvillä, vanhempi rikoskonstaapeli Simon Hagman kertoo. Hänellä on aiempaakin kokemusta päättäjäisviikonlopuista.

– Joinakin vuosina on villimpää, joinakin rauhallisempaa. Tavallisesti tehdään noin 40 lastensuojeluilmoitusta sekä sakotetaan alaikäisiä alkoholista. Huumaavat aineet ovat lisääntyneet.

Hagmanin mukaan nuorilta kerätään myös vaarallisia esineitä, kuten veitsiä ja pippurisumutteita.

Nuorisoasema Fiiliksen psykiatrinen sairaanhoitaja David Sandström kertoo, että usein nuori selittää aseistautumistaan pelolla ja itsepuolustuksen tarpeella.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Taustalla on riitoja ja erimielisyyksiä. Uhkakuvia aiheuttavat ihmiset, jotka he tuntevat.

Poliisi suosittaa vanhemmille, että nämä ottaisivat selvää lastensa suunnitelmista viikonlopulle ja pysyisivät kärryillä, missä ja miten nämä viettävät aikaansa.

– Keskustelkaa heidän kanssaan päihteiden riskeistä ja pysytelkää tavoitettavissa koko ajan. Poliisi ja sosiaalitoimi ottavat yhteyttä, jos nuori tavataan päihtyneenä, Simon Hagman muistuttaa.

Hän toteaa, että vuosi sitten poliisi takavarikoi Pietarsaaressa tavanomaista enemmän väkeviä viinoja alaikäisiltä. Koska merkki oli useissa tapauksissa samaa, poliisi epäilee systemaattista välitystä. Myös vanhempien kaapeilla oli käyty.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

David Sandström kehottaa olemaan kotosalla tarkkana.

– Jos vanhemmat luulevat, etteivät heidän lapsensa koskaan ota mitään heidän viinakaapistaan, sen ei tarvitse välttämättä olla totta. Monet nuoret ovat tästä vuosien mittaan kertoneet, Sandström sanoo.

Hän kehottaa laskemaan pullot, koska kaappiin saattaa olla kertynyt tavaraa, jonka puuttumista ei huomata.

Vanhemmat voisivat hyvin hypätä pyörän selkään ja mennä katsomaan, mitä nuoret puuhaavat kaupungilla.

Ensihoito on liikkeellä kahdella ambulanssilla. Tyypilliset tehtävät liittyvät alkoholimyrkytyksiin, tappeluihin ja tapaturmiin. Töitä on perinteisesti enemmän kuin normiviikonloppuina.

– Meillä on vain kaksi autoa liikenteessä. Kolmaskin on valmiudessa, mutta se seisoo viikonloppuisin. Toiveena olisi, että sekin saataisiin käyttöön tällaisina erityisinä viikonloppuina. Meillä on lisäksi tavallisia hälytyksiä, sairaustapauksia ja onnettomuuksia, ensihoitaja Kalle Dahlin Pohjanmaan hyvinvointialueelta kertoo.

– Puhutaan veronmaksajien rahoista, mutta luulen että useimmat kuitenkin toivoisivat turvallisuutta.

Lastensuojelu partioi yhdessä poliisin kanssa.

– Vanhemmat voisivat hyvin hypätä pyörän selkään ja mennä katsomaan, mitä nuoret puuhaavat kaupungilla. Ja valvoa selvin päin ja odottaa, että lapset tulevat kotiin, sosiaaliohjaaja Mia Björkgård sanoo.

Lastensuojelu painottaa myös pitämään kiinni kotiintuloajoista. Alakouluikäisten ei ylipäätään pitäisi liikkua kaupungilla enää iltaisin.

Pietarsaaren kaupunginhallitus teki 90-luvulla jopa päätöksen, jolla koululaiset koetettiin velvoittaa olemaan kotona viimeistään klo 23. Päätöstä ei liene koskaan kumottu, mutta se on tainnut jäädä kuolleeksi kirjaimeksi.

– Kun kouluilla pidetään vanhempainiltoja, niissä voitaisiin yhteisesti sopia kotiintuloajoista, nuorisopalvelupäällikkö Tiina Höylä-Männistö vinkkaa.

Myös nuorisotoimi jalkautuu päättäjäisviikonloppuna, sen Seepra-auto päivystää kaupungilla.

Pietarsaaressa on valvottu nuorisojuhlia jo pitkään myös vapaaehtoisvoimin. Punaliiviset Aikuiset kaupungilla -partioijat kiertelevät nuorten keskuudessa ja tarvittaessa auttavat näitä ongelmissa.

Kantajoukkoakin on jonkin verran, mutta uusia vapaaehtoisia kaivataan. Ikärajana pidetään vähintään 22:ta vuotta. Partiointi tapahtuu lauantai-iltana klo 21 alkaen.

– Toivomme noin 15–20 hengen porukkaa, joka kävelee pareittain. Kaverin kanssa voi sopia mukaantulosta, samalla saa hyvää liikuntaa ulkona, David Sandström haastaa.

Kyse ei ole järjestyksenvalvonnasta, eikä aikuispartiolaisella ole erioikeuksia eikä -velvollisuuksia. He ovat lähinnä tukena ja tavoitettavissa, jos nuorilla on asiaa.

– Nuoret arvostavat heitä ja tuntevat olonsa turvallisemmaksi. Jos joku hätä tulee, he voivat ottaa yhteyttä aikuisiin, joita on ympäri Koulupuistoa ja kävelykatua, Tiina Höylä-Männistö tietää.

Halukkaat voivat ottaa yhteyttä häneen tai Sandströmiin, tai laittaa sähköpostia osoitteella jeppisvuxna@gmail.com.

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä