Paikallisuutiset

Aktiakin supistamassa käteispalveluja

Pankki teki hyvän tuloksen. Konttoriverkko supistunut, Kokkolassa haetaan kasvua.

Yritysasiakkaista vastaava Carl-Johan Gunn ja yksityisaspuolen kollega Gita Hassel Aktian Pietarsaaren tiloissa, jotka vuosien mittaan ovat käyneet turhankin suuriksi.
Yritysasiakkaista vastaava Carl-Johan Gunn ja yksityisaspuolen kollega Gita Hassel Aktian Pietarsaaren tiloissa, jotka vuosien mittaan ovat käyneet turhankin suuriksi. Kuva: Pentti Höri

Pietarsaari

Aktia Pankki on toistaiseksi pitänyt kassapalvelunsa avoinna joka arkipäivä, joskin rajoitettuna kolmeen tuntiin. Käteispalveluja ollaan kuitenkin vähentämässä ajan pankkitrendin mukaan.

– Toistaiseksi jatkamme näin, mutta muutoksia tähän on tulossa. Aikataulusta en pysty tässä vaiheessa sanomaan mitään, Pietarsaaren ja Kokkolan yksityisasiakkaista vastaavaGita Hassel sanoo.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Aktia tiedotti vuoden 2017 tuloksestaan torstaina. Maanlaajuisesti pankki teki vertailukelpoista liikevoittoa 59,9 miljoonaa euroa, missä on parannusta vuoden takaiseen neljä prosenttia.

Alue- tai paikkakuntakohtaisia lukuja Aktia ei julkista. Pohjanmaalla suljettiin viime vuoden aikana Uudenkaarlepyyn, Oravaisten ja Sulvan konttorit. Kaikkiaan Aktia vähensi konttoreidensa määrää 10:llä.

Viime syksyisten yt-neuvottelujen jälkeen Pietarsaaressa työskentelee nyt 12 henkilöä, joista noin puolet yksityisasiakaspuolella.

Kokkolassa Aktialla on viisi työntekijää, ja pankki hakee kaupungissa markkinaosuuden kasvua. Joukkoa ollaan vahvistamassa yhteyspäälliköllä asiakashankintaan.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Kilpailussa Aktia aikoo Pohjanmaalla erottua asiakkaiden henkilökohtaisessa palvelussa.

– Lähes joka asiakkaalla on henkilökohtainen pankkineuvoja. Uskon asiakkaiden arvostavan tätä.

Gita Hasselin mukaan suurin osa asiakastapaamisista hoituu ajanvarauksella, jolloin niihin voidaan valmistautua paremmin, ja asiakkaan kanssa voi käyttää enemmän aikaa.

Pietarsaaressa Aktia muutti seitsemän vuotta sitten ensimmäisenä vuokralaisena Campus Allegroon. Tuolloin tilat tuntuivat sopivilta. Nyt sitä tarvitaan vähemmän, joten tiedossa on joitakin uudelleenjärjestelyjä.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Korot ovat pysyneet matalina jo kuutisen vuotta, mutta Aktiassa ennakoidaan niiden lähtevän ennen pitkää hienoiseen nousuun.

– Varsinkin pitemmissä asuntolainoissa korkosuojaus kannattaa ottaa, Hassel huomauttaa.

Pentti Höri

ps@pietarsaarensanomat.fi

Aktian lukuja 2017

Vertailukelpoinen liikevoitto kasvoi 4 prosenttia 59,9 miljoonaan euroon (2016: 57,5 Me).

Liiketoiminnan kulut kasvoivat 4 prosenttia 42,0 miljoonaan euroon (2016: 40,5 Me).

Pankin hallitus ehdottaa 0,57 euron osinkoa osakkeelta.

Vuoden 2018 vertailukelpoisen liikevoiton odotetaan olevan suunnilleen vuoden 2017 tasolla.

Aktiasäätiöt jakavat Pohjanmaan alueella 2,5 miljoonan euron osingot hakemusten perusteella.

Viime syksyllä käytyjen yt-neuvottelujen perusteella 260 työsuhdetta päätettiin.

Konttorien määrä väheni kymmenellä 32:een.

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä