Ajankohtaista

Ajan sivu – PS 20 vuotta sitten: Yleisopetus jäämässä pysyvästi Ristikarille

Ajan sivu -palstalla selataan vanhoja Pietarsaaren Sanomien numeroita – vieläkö muistat?

Katsaus PS:n 3.10.2003 julkaistuun uutiseen. Aina ei tulevaisuuden ennustaminen ole helppoa. Kuva: Pentti Höri

Perusopetuksen luokat 1–5 jäävät Ristikarille, vaikka kouluun muuttavatkin ensi syksynä myös kaikki samanikäiset kielikylpyluokat. Tätä haluaa kaupunginjohtaja Göran Honga, jonka ehdotuksen mukaan järjestelystä tulee pysyvä. Ensi maanantaina kokoontuvan kaupunginhallituksen on määrä ottaa kantaa Hongan ehdotukseen.

– Tarkoitus on, että päätös myös tehdään ja asian käsittely päättyy. Tämä keskustelu on hallinnut koulutointa nyt kolmen vuoden ajan, ja on aika siirtyä muuhun koulun kehitystyöhön, Göran Honga sanoo.

Hänen ehdotuksensa on hyvin pitkälle samansisältöinen, kuin koulutuslautakunnan puolitoista viikkoa sitten äänestämällä syntynyt päätös. Honga ei kuitenkaan halua asettaa päätöstä koeajalle.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Päätösten tulee olla pysyviä vähintään keskipitkällä tähtäimellä, eli yhden syyslukukauden mittainen kokeilu ei anna pohjaa järkevälle toiminnan suunnittelulle kummassakaan kieliryhmässä, Honga perustelee.

Jos kaupunginhallitus hyväksyy kaupunginjohtajan ehdotuksen, se samalla kumoaa viime keväisen päätöksensä Ristikarin oppilaiden sijoittamisesta Pursisalmen kouluun. Göran Hongan mukaan Pursisalmi on syytä jättää nyt Ristikari-ratkaisun ulkopuolelle, koska siirtymisen yhteen tai ”yhtenäiseen” yläasteeseen tulee olla mahdollista myös suomenkielisellä puolella tulevina vuosina.

Honga ehdottaa lisäksi, että suomenkielinen koulutusjaosto ryhtyy pikaisiin suunnittelutoimiin tähtäimessään yksi suomenkielinen yläaste.

Kaupunginjohtaja on valmistelussaan määritellyt muutamia seikkoja, jotka voidaan tulkita lopullisen kouluratkaisun ennakkoehdoiksi.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Jo entuudestaan tuttujen väljyys- ja ahtausargumenttien jatkeeksi Göran Honga kirjaa nyt myös henkisiä arvoja.

Hänen mukaansa päätöksessä tulee huomioida mielipideilmaukset 1–9. luokkien yhtenäiskoulua (Pursisalmi) vastaan, ja Ristikarin merkitystä suomenkieliselle väestölle kulttuuriperinteen ja historian kannalta tulee kunnioittaa.

Hongan mukaan mielipide-eroavaisuudet tulee ratkaista kompromissilla, jonka molemmat osapuolet voivat hyväksyä, jotta kehitystyö voi jatkua.

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä