Paikallisuutiset

Adoptio pelasti karulta kohtalolta Romanian orpokodissa: – Haluan ajatella, että vanhemmat lähettivät minut elämään, sanoo pietarsaarelainen Sergio Cordovan.

Pietarsaari

Kesäkuussa 1991 Oradean laitamilla Sanmartinissa näkee päivänvalon pieni poika, romaniperheen seitsemäs lapsi. Yksi huollettava lisää, saattaa köyhien ja sairastelevien vanhempien mielessä käydä. Vanhempien tiet erkanevatkin pojan syntymän jälkeen ja äiti vie hänet kolmivuotiaana lastenkotiin.

Maaliskuussa 2020 Pietarsaaren kampuksen kahvilassa istuu mustine pitkine kiharoineen ja pitkässä takissaan huomiotaherättävä ja hyväntuulinen mies, joka haluaa ajatella vanhempien antaneen hänet orpokotiin paremman tulevaisuuden toivossa, lähettäneen lapsensa elämään.

Vielä hän onSergiu Zsolnay, kohta kentiesSergio Cordovan.

"Koulussa minua haukuttiin ja kiusattiin niin sanallisesti kuin fyysisesti. Ymmärsin olevani erilainen. Tunsin, etten kuulu joukkoon".

– Haluan vaihtaa nimeni vastaamaan paremmin taustaani ja persoonaani. Prosessi on vireillä maistraatissa, mutta käytän jo uutta nimeä aina kun voin. Paperit näyttävät, että olen suomalainen. Verikoe kertoo muuta. Mustalaisjuuret ja -sukulaiset ovat veressäni. Olen sataprosenttinen Romanian mustalainen ja ylpeä siitä.

Siispä: Sergio Cordovan.

Arkea orpokodissa hän kuvaa omalta osaltaan ihan siedettäväksi, olihan pikku-Sergiu kaikkia rakastava, valoisa ja eloisa lapsi, joka lumosi hoitajatkin hymyllään ja kiltteydellään.

– Huonomminkin olisi lopulta voinut käydä, mutta säästyin kaikelta pahalta, hakkaamiselta ja sänkyyn sitomiselta.

Elämä oli silti selviytymistä aikuisten armoilla päivästä toiseen. Sergiu jaksoi ruokkia iloa ja toivoa esiintymällä muille lapsille. Hän lauloi ja tanssi Michael Jacksonia moonwalkeineen.

Kilpailu vanhemmista oli samaan aikaan kovaa. Jokainen halusi olla se, joka kelpaa, joka saa lähteä ensin.

– Olin lastenkodissa reilut kaksi vuotta, lähelle kuuden vuoden ikää. Sitten tuli vuoroni. Minulle kävi hyvin, Cordovan kiittää pietarsaarelaisperhettään.

Itse adoptioprosessista on jäänyt mieleen vain vähän.

– Lähdön hetki oli täynnä iloa. Oli vaikea uskoa, että juuri minä pääsisin pois. Lähtisin johonkin Finlandiin ja Jakobstadiin!

– Olen kiitollinen siitä, että minut adoptoitiin. Biologiset vanhempani olivat oikeassa siinä, että sain mahdollisuuden tulla joksikin. Sain koulun ja kielen. Loppu on ollut pitkälle itsestä kiinni. Paljon olen omin päin opetellut. Tarkkailemalla, katselemalla ja kuuntelemalla - kuten tanssimaan ja laulamaan.

Uusi pohjoinen kotikaupunki avasi sylinsä, mutta samalla myös ovensa toisenlaiseen maailmaan.

– Vapaana sieluna olin villi lapsi. Juoksin ympäri ja olin kova sanomaan, mistä tykkäsin ja mistä en. Kieli ei ollut ongelma. Vuoden sisällä opin puhumaan ruotsia, unkaria ja englantia, suomeakin sitten myöhemmin. Jatkoin tanssia ja laulua. Rakastin olla keskipisteenä.

Yhtä tanssia ei elämä kuitenkaan ollut valtaväestön ulkopuolelta tulleelle.

– Koulussa minua haukuttiin ja kiusattiin niin sanallisesti kuin fyysisesti. Ymmärsin olevani erilainen. Tunsin, etten kuulu joukkoon.

– Heti kun pääsin muutin yläasteen ja kymppiluokan jälkeen Vaasaan. Sain töitä vaateliikkeestä ja huomasin viihtyväni vaatetusalalla.

Vaasassa asuessaan hän loisti muuveillaan Dance-ohjelman Tampereen koetansseissa 2010. Vaasan koelauluista irtosi jatkopaikka myös vuoden 2012 Idolsiin, missä tähteyden tavoittelu eteni aina teatteriviikonloppuun saakka.

Helsinkiin tie vei niin ikään muotialan houkuttelemana.

– Tein mm. vaatemallin töitä ja toimin alalla koulutustehtävissä.

Puheessa vilahtavat myös yhteistyö Vogue Unkarin kanssa, Pariisi, Helsinki fashion week.

Takaisin Pietarsaaren tultuaan Cordovan opiskeli hetken näyttämötaidetta Noviassa. Estradit vaihtuivat takaisin vaatetusalaksi kun Optimassa alkoi uusi, kolmivuotinen muotiassistenttilinja. Opinnot hän aikoo tosin suorittaa kahdessa vuodessa ja valmistua niin ollen linjan opiskelijoista kaikista ensimmäisenä, jo tänä keväänä. Lopputyökin on paketissa, hän iloitsee.

Opintojen ohessa Cordovan sijaistaa vaateliikkeessä ja valmentaa New Yorkin catwalkeille tähtäävää nuorta pietarsaarelaisnaista.

Tulevaisuus on vielä avoin monin tavoin. Cordovan-brändin rakentaminen ja ulkomaille muutto - kenties.

– Haluaisin jossain vaiheessa perustaa orvoille koulun, jossa ylistettäisiin myös luovuutta ja kunnioitettaisiin jokaisen yksilöllisyyttä.

Luovuus ja halu auttaa toistakin olemaan luova ovat Cordovanille elämän ykkösasioita, ehdottoman rakkauden ja mielen hiljentämisen lisäksi.

– Oikeaa rikkautta on taito rakastaa ehdoitta.

Kuin ohimennen hän ihmettelee elämässä jaksamisen vaikeuttakin. Joskus alakulo onnistuu iskemään aurinkoisimmankin polvilleen.

– Viime vuonna olin pahassa jamassa. Olin työtön ja koko ajan vihainen. Sitten päätin, että nyt riittää. Löysin valoa - taas kerran. Kun uskoo hyvään, tuuli tulee mukaan, eikä vastaan.

Taiteilijaluonteena Cordovan ei hölkkää eikä hikoile.

– En lenkkeile enkä treenaa. Pysyn kunnossa vegaanin ruoan avulla.

Synnyinseudullaan Sergio Cordovan on käynyt etsimässä sukulaisiaan viimeksi yksitoistavuotta sitten. Uusi matka on edessä kesällä.

– Minulla on siellä sisaruksia, serkkuja, setiä ja tätejä. Biologiset vanhempani ovat kuolleet. Jos he eläisivät, mitä sanottavaa minulla olisi heille?