Paikallisuutiset

Elektroniikka-alalla jopa myynnin kasvua – televisiot ja tietokoneet käyvät kaupaksi korona-aikaan

Televisiot ovat Inga Häggblomin yrittäjänuran aikana merkittävästi suurentuneet. Normiostos on nykyään 55-tuumainen, mutta kymmenen tuumaa suurempikaan ei ole harvinaisuus.
Televisiot ovat Inga Häggblomin yrittäjänuran aikana merkittävästi suurentuneet. Normiostos on nykyään 55-tuumainen, mutta kymmenen tuumaa suurempikaan ei ole harvinaisuus. Kuva: Kristian Sundqvist

Kansan suussa perinteisesti Höglundina tunnetun Powerin elektroniikka- ja kodinkonemyymälän ovesta ei kylmä koronatuuli ole vielä puhaltanut.

– Maaliskuun myyntimme kasvoi viime vuoden maaliskuuhun nähden. Osasyy tosin on Power-ketjuun liittymisellä, kertoo perheyrityksen kauppiasInga Häggblom.

Poikkeukselliset olot silti näkyvät Raatihuoneenkadun ja Choraeuksenkadun kulman kivijalkaliikkeessä. Toisin kuin monella muulla toimialalla eivät kriisiajan vaikutukset ole ainoastaan negatiivisia.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Televisioiden ja tietokoneiden kauppa on käynyt hyvin, Häggblom sanoo.

”Asiakkaat puhuvat, kuinka tärkeää olisi, että keskustan liikkeet selviäisivät.” Inga Häggblom

Yleisin ostettava televisio on tällä hetkellä 55-tuumainen. Markkinoita hallitsevat merkit LG ja Samsung ovat suosiossa myös Pietarsaaressa.

– Niitä menee aika lailla yhtä paljon kumpiakin.

Televisiota katsotaan korona-aikana paljon ja syitä on useampia kuin yksi. Kotioloihin jämähtäneet viihdyttävät itseään suoratoistopalveluiden elokuvilla ja sarjamaratoneilla, mutta toisaalta myös perinteisten uutis- ja ajankohtaisohjelmien katsojalukemat ovat nousussa.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Mitään uuden television ostajan arkkityyppiä ei Häggblomin mukaan ole olemassakaan. Arvokkaampaan laitteeseen päätyvälle on usein tärkeää, että telkun kuva kalibroidaan kohdilleen.

– Poweriin liittyessämme saimme pääsyn kalibrointilaitteisiin, joilla homma onnistuu juuri kuten pitääkin, Häggblom sanoo.

Ammattilaisen toteuttama hyvinkin parituntinen operaatio on esimerkki palvelusta, jonka myyminen on perinteiselle kivijalkakaupalle luontevaa. Toisaalta tee se itse -henkilöt löytävät netistä ohjeet kunkin mallin ilmaiseen kalibrointiin.

– Tosiasiassa jokaisen televisioyksilön paneeli on erilainen, niinpä yksi ja sama ohje ei toimi niin hyvin. Lisäksi liikkeessä tehdystä kalibroinnista tulee monisivuinen raportti, josta voi olla hyötyä.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Häggblomilla on asiasta omakohtaista kokemusta.

– Yritin kerran kalibroida uutta televisiotani itsekseni kotona, mutta ei kovin hyvin onnistunut.

Kalibrointi voi kuulostaa teknologiaan hurahtaneiden kikkailulta, mutta Häggblomin mukaan toimenpide paitsi parantaa kuvaa niin lisää laitteen käyttöikää.

– Kuvassa on yleensä aluksi liikaa terävyyttä ja kirkkautta, mikä kuluttaa paneelia.

Pietarsaaren Powerilla siis innokkaasti myydään sekä kalibroidaankin televisioita ja kauppa ainakin vielä käy, mutta huolettomaksi ei kriisiaikana ole varaa heittäytyä.

– Kyllähän pelkona on, että tulee paljon lomautuksia ja ihmiset eivät enää niin tee ainakaan heräteostoksia, Häggblom pohtii.

Power-ketju on monen muun tahon tapaan jo vähentänyt mainontaansa ja yhteiskunnan yleinen taloudellinen toimeliaisuus vähenee päivä päivältä. Kodinkonealalla toimivalle liikkeelle toisaalta toimii selkänojana se, että tiettyjä hankintoja on pakko tehdä.

– Rikkoutuneiden laitteiden tilalle tarvitaan aina uusia. Lisäksi nyt kun asioita tehdään kotoa käsin, niin tietokoneita tarvitaan työ- ja opiskelukäyttöön.

Pahimpana skenaariona oman yrityksen kannalta Häggblom näkee tilanteen, jossa ovet jouduttaisiin sulkemaan. Moista uhkaa ei ole vielä näköpiirissä eikä henkilökunnan lomautuksiakaan aiota toteuttaa.

– En voi edes ajatella lomauttavani.

Monet keskustan yrittäjät on jo raportoineet asiakkailta saamastaan kannustavasta palautteesta. Häggblom liittyy kysymättä joukkoon.

– Asiakkaat puhuvat, kuinka tärkeää olisi, että keskustan liikkeet selviäisivät.

Kukaan ei voi tietää, kauanko poikkeusoloja kestää ja miten pitkään talouden ja ostovoiman elpymiseen menee. Pietarsaaren keskustakin on uusien haasteiden edessä, mutta Häggblomin mukaan kaupungin ydinkortteleita voisi elvyttää yksinkertaisin toimenpitein.

– Yhden tunnin pysäköintiajassa ei ole järkeä. Eihän siinä ajassa ehdi toimittaa kauppa-asioitaan, käydä kahvilla, kampaajalla ja niin edespäin. Jotkut jättävät tulematta keskustaan, koska maksulliseen pysäköintiluolaan ajaminenkaan ei kiinnosta.

Vuosikymmeniä keskustan kehitystä seurannut Häggblom katsoo, että alueen vetovoimaa on heikennetty ratkaisuilla, jotka suorastaan pitävät väkeä poissa.

– Otetaan esimerkiksi torin hyvin kapeat ja yksisuuntaiset kadut. Niin hullua kuin olla ja voi. Ennen oli tapana ajella keskustan läpi ja pysähtyä torille vaikkapa syömään jäätelöt.

Inga Häggblomin keskustavisio näyttäytyy selkeänä: Pietarsaaren ytimeen on päästävä asioimaan helposti ja maksutta myös autolla, muuten isot marketit ja Kokkola vievät voiton.

– Keskustan yleinen elinvoimaisuus on todella tärkeää.

Lisäkilpailua omalle toimialalle hän ei pelkää, vaan päinvastoin toivoo.

– Olisi meillekin hyvä, jos keskustassa olisi toinen saman alan liike. Asiakkaat pääsisivät vertailemaan hintoja ja tuotevalikoimia.

Eräs tuote on Powerilta ja monesta muustakin paikasta juuri nyt loppu.

– Web-kameroilla on ollut niin kova kysyntä, että niitä ei tällä hetkellä ole.

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä