perjantai 10.7.2020 | 23:14
Tilaa lehti
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
UUTINEN | KP24

Salamajärven kansallispuisto kasvattaa suosiotaan – luonto tarjoaa paikan rauhoittumiseen

La 26.5.2018 klo 08:00

Katariina Poranen

Salamajärven kansallispuistosta on tullut entistä suositumpi retkeilykohde. Esimerkiksi viime vuonna kävijöitä oli 17 400, mikä on lähes 1700 enemmän kuin edellisvuonna. Yksi syy alueen vetovoiman kasvuun on Koirasalmen luontotuvan parantuneet palvelut.

Yrittäjä Maarit Kirvesmäki ryhtyi pyörittämään luontotupaa neljä vuotta sitten puolisonsa Markku Leppäsen kanssa. Neljässä vuodessa Koirasalmen luontotuvan kävijämäärä on kasvanut 2500 kävijästä yli 8000:een.

Tämä vaatii yrittäjiltä ympärivuorokautista työtä. Luonto-ohjaajiksi kouluttautuneet Kirvesmäki ja Leppänen ratkaisivat asian niin, että muuttivat asumaan luontotuvan yhteydessä oleviin tiloihin. Se oli itsestään selvä valinta, koska he kokevat olevansa ensisijaisesti palveluammatissa.

– Ei tästä tulisi mitään, jos joutuisimme ajamaan kymmenien kilometrien päästä tänne asiakkaita palvelemaan. Palvelemalla kävijämääräkin on lisääntynyt. Monelle on tärkeää, että tutut ihmiset ovat täällä auttamassa, Kirvesmäki sanoo.

Salamajärven kansallispuisto sijaitsee Perhon, Kivijärven ja Kinnulan kuntien alueella. Puistossa kulkee useita retkeilyreittejä, joista tunnetuin on yli sadan kilometrin Peuran polku. Koirasalmen luontotupa on portti kansallispuistoon etelän suunnalta.

Retkeilijöitä, kalastajia ja karavaanareita tulee ympäri Suomea ja maailmalta. Viime aikoina erityisesti Keski-Euroopasta tulevien matkailijoiden määrä on kasvanut.

Luontomatkailun suosion kasvu näkyy myös Suomen rajojen sisäpuolelta tulevien matkailijoiden määrässä. Markku Leppänen kuvailee Salamajärven kansallispuiston aluetta Keski-Suomen Lappina ilman tuntureita.

– Moni täällä käynyt onkin sanonut, että ovat menneet ihan suotta Lappiin, kun täällä lähempänä on samat maisemat.

Koirajärven rannalla sijaitseva Koirasalmen luontotupa on alkujaan rakennettu metsätyömiesten kämpäksi. Nyt se sisältää yrittäjien asuintilojen lisäksi majoitustiloja ja kahvion sekä kioskin. Majoittumista varten alueella on paljon myös muita vaihtoehtoja teltoista vanhaan hevostalliin ja autiotupiin.

Yrittäjät toivovat, että puistoon tulevat osaisivat nauttia luonnon tarjoamasta rauhallisuudesta. Siitä nauttivat myös Maarit Kirvesmäki ja Markku Leppänen itse: mikään päivä Koirasalmessa ei ole samanlainen, ja vuodenaikojen vaihtelun kokee joka hetki.

– Luonnossa rentoutuu ja voi ladata akkuja. Täällä oleminen on kuin terapiaa, ja olenkin sanonut, että me olemme vähän kuin jatkuvassa terapiassa. Täällä asuessa huomaa, että kaupungissa on jatkuva taustahälinä ja siellä väsyy äkkiä, Leppänen kuvailee.

– Toivonkin, että ihmiset huomaisivat, että tämä on paikka, jossa ei välttämättä tarvitse tehdä yhtään mitään, Kirvesmäki toteaa.

#