maanantai 23.9.2019 | 12:46
Tilaa lehti
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
UUTINEN | KP24

Haave toteutui, kun sopiva tallitila löytyi: Reisjärven Hevoskeskuksessa keskitytään ratsastustoimintaan

To 15.3.2018 klo 13:34

Ulla Kiljalalle hevoset ovat elämäntapa. Hän on rakastanut niitä pikkutytöstä lähtien ja haaveillut omasta tallista vuosia.

– Niiden lähellä on vain niin hyvä olla, ja ratsastaessa kaikki muu unohtuu, Kiljala kertoo.

Epäilemättä näin, sillä Kiljalan tallissa hirnahtelee tällä hetkellä 13 hevosta, joista seitsemän ovat omia.

– Täällä on tilaa kaiken kaikkiaan noin 20 hevoselle.

Kiljalan talli on pääasiassa ratsastustalli, minkä lisäksi sieltä voi vuokrata hevoselleen tallipaikan täyshoidolla.

– Harrastin aikaisemmin este- ja kouluratsastusta, mutta perheen myötä kilpailu on jäänyt vähemmälle. Nyt minulla on työn alla ratsastuksen ohjaajan tutkinto. Maastoratsastus ja erityisryhmät ovat jo ehtineet vakiintua toimintaamme.

Tulevaisuudessa Reisjärven Hevoskeskuksen nähtäneen ratsastuksen valmennusta, kilpailuja sekä erilaisia leirejä ja tapahtumia.

Kiljalalla oli aikaisemmin toiminimi UP-Slalom, jonka alla hän piti sivutoimisesti tallia Haapajärven Kalakankaalla ja toimi satunnaisesti myös parturi-kampaajana.

– UP-Slalom tuli omasta nimestäni ja ensimmäisen itsekasvattamani hevosen nimestä. Päätyöni oli kuitenkin pitkään Markku Kiljalan tallilla, vaikka samalla haaveilin ihan oman tallin perustamisesta.

Talliksi soveltuvia tiloja ei kuitenkaan löydy ihan joka nurkalta, ja Kiljala ehti etsiä niitä useamman vuoden ennen vanhan navetan bongaamista Levonperäntien varrelta.

– Tämä on vanha sikala. Tyhjillään se ehti kuitenkin olla aika pitkään.

Kiljala osti rakennuksen itselleen noin vuosi sitten ja viime pääsiäisenä se tyhjennettiin ja laitettiin kuntoon ensimmäisiä hevosia varten.

– Tämä on vanha rakennus ja remonttihommia piisaa vielä pitkälle, mutta kyllä tästä vielä hyvä tulee.

Tallin avajaiset jäivät viime keväänä pitämättä, joten Reisjärven Hevoskeskus pitää viralliset avajaisensa nyt pääsiäisenä, vuosi aloittamisensa jälkeen.

Kiljala työllistää tällä hetkellä itsensä, minkä lisäksi hänellä on ollut apunaan työharjoittelijoita ja työkokeilussa olevia nuoria.

– Teen ostopalveluna tuurausta myös entiselle työnantajalleni. Vapaata en ole juurikaan ehtinyt pitää, mutta toisaalta tykkään työstäni todella paljon ja pidän siitä, miten se nivoutuu osaksi jokapäiväistä arkea, kahden pienen tytön äiti kertoo.

Yrittäjyys sinänsä oli Kiljalalle pitkän harkinnan paikka.

– Tein 18-vuotiaana parturi-kampaajan töitä toiminimellä ja koin sen silloin ihan kamalaksi paperiviidakoksi. Siitä jäi pieni kammo yrittäjyyttä kohtaan.

Satu Kangas-Viljamäki

#